sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Pippurinen avokadojäätelö

Herrallani oli synttärit ja kakkutoiveita kysellessäni sain vastaukseksi ”syödään mieluummin jäätelöä”. Tämähän sopi mainiosti myös mulle. En kuitenkaan ostanut valmista herkkujätskiä, vaan nappasin pakastealtaasta tavallisen vaniljakermajäätelöpaketin, jonka makua tuunasin itse.

Tässä kohtaa ei kuitenkaan voida puhua jäätelön tekemisestä itse vaan kyseessä on enemmänkin jäätelön uudelleenmaustamisesta. Olen kerran aiemmin kokeillut tehdä avokadojätskiä, mutta silloin yrityksestä tuli floppi raakojen avokadojen vuoksi. Nyt päätin kokeilla tämän vihreän hedelmän yhdistämistä jäätelöön uudelleen.

Baking Instinct -blogissa olisi ollut ohje jäätelön tekemiseen alusta alkaen, mutta nappasin sieltä ideat vain rosépippurilla ja valkosuklaalla säväyttämiseen.


Muussasin ensin kaksi avokadoa. Tämän jälkeen hienonsin noin 20 rosépippuri-palleroa ja pilkoin valkosuklaalevyn melkein kokonaan. Kaikki ainekset siis sekaisin, pehmentynyt jäätelöpaketti perään ja koko homma vatkaimella tasaiseksi massaksi.

Jäätelön voi toki syödä heti, mutta seos menee sen verran löysäksi, että suosittelen uudelleen pakastamista. Kun hommat tekee nopeasti, ei jäähileitä tule maustettuun jäätelöainekseen. Mikään ei pilaa jäätelönautintoa samaan tapaan kuin jäähileet jätskin seassa.


Lopputulos oli, taas kerran, hyvin jännä! Ensimaku on kevyen raikas yhdistelmä vaniljasta ja avokadosta. Tämän jälkeen esiin astuu rosépippuri ja suuta pistelee kevyesti. Ensi kerralla saatan kuitenkin vaihtaa roseet chiliin, koska siitä saa enemmän potkua. Chili nimittäin on toiminut maustetussa kahvi-chili-jäätelössä erinomaisesti.

Valkosuklaata ehkä laitoin liikaa. Tai ehkä sen olisi voinut jättää kokonaan pois. Annoksen koristeeksi ripottelin vielä juustohöylällä kiharrettuja valkosuklaalastuja sekä rosépippuria.

Tavallaan tämä avokadojäätelö-kokeilu oli vähän outo, mutta taidan ottaa kuitenkin toisenkin kulhollisen sitä. Toinen vaihtoehto toki on lusikoida jäätelö parempiin suihin suoraan pakastuskulhosta.

4 kommenttia:

  1. Todella mielenkiintoinen yhdistelmä! Voisin kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen on sopiva sana tähän kokeiluun. Seuraavaksi ajattelin tehdä alusta alkaen tuon Baking Instinct-blogin ohjeen mukaan.

      Poista
  2. Aika exstreemee, mutta taidan kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä kesästä tulkoon extreme-jäätelökesä! Vapuksi ajattelin testata aurajuustojäätelöä, joten stay tuned. ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...