Mama, Papa & Baby Boy - Kolme muskettisoturia

Tasan kuukausi sitten syntyi meidän hurmaava poikanen. Kuukausi on vilahtanut kliseisen nopeasti, eikä vauva enää näytä vastasyntyneeltä. Nyyh! 1kk-synttäreiden kunniaksi kun hänelle ilmestyi vauvahormooneista finnejä.

Mitään synnytyskertomusta en tässä ala availla. Mutta sen voin sanoa, että kaikki meni yllättävän helposti. Olin kyllä varautunut kaikista pahimpaan mitä vaan mielessäni osasin kuvitella. Ja voi pojat se oli paljon se! Mutta ilman traumoja selvittiin sekä minä että herrani, joka ystävällisesti hieroi mua koko synnytystä edeltäneen yön aina supistusten korventaessa.

Juuri kun tuossa joulukuun puolella pääsin hyvään blogin päivitystahtiin, niin arvanette, että nyt taas tahti hiipuu. Intressit on nimittäin nyt tuossa puolen metrin pallerossa.

Mutta seuratkaa blogia Blogilistan, Bloglovinin tai sähköpostin (sivun oikeassa reunassa on painike) kautta, niin saatte tuoreelta tiedon, kun blogi päivittyy.

Mutta jospa sitä menisi taas jälkikasvun viereen köllöttelemään. Se kun on tällä hetkellä aivan parasta!

Uusi ura kotona – ajatuksia äitiysloman soolo-osuudesta

Tässä syksyn aikana vatsani on päässyt pyöristymään yhden pienen ihmisen verran ja meidän perheen kolmannen persoonan arvioitu saapumisaika onkin jo parin viikon kuluttua.

Nyt kun olen ollut kotona äiteelomalla kolmisen viikkoa, on tässä ollut hyvin uuteen tulevaan uraan kotona. Uusia titteleitä olen keksinyt itselleni liudan; Äitee, Mama, Kotihengetär, Lady of the House, Wannabe Bree van de Kamp, mitä näitä nyt on…

Viimeisimmän varsinaisen tienestini parissa ehdin puuhailla neljän vuoden verran ja pidin työstäni edelleen. Työmaalta poisjääminen oli omanlainen suruprosessi, vaikka paikkani jäikin sinne odottamaan comebackiä. Mutta onhan se nyt outoa, kun yhtäkkiä ei näe työpaikalta löytyneitä ystäviä enää päivittäin, hersyvät lounashetket vaihtuu yhden hengen lounaisiin puhumattakaan nyt kivoista työproggiksista. Mutta täytyy kyllä myöntää, että viimeisten viikkojen pitkien työpäivien ja seuraajan perehdyttämisurakan jälkeen oli huojentavaa lähteä töistä. Ihan kuin taakka olisi tipahtanut harteilta, kun työpaikan ovi sulkeutui takana.

Mitä nyt sitten oon päivisin tehnyt? Etukäteen en hirmuisesti ehtinyt ja jaksanut työpäivien jälkeen tehdä mitään vauvavalmisteluja. Joten ensimmäinen projekti oli pikkuvaatteiden pyykkäys ja silitys. Kyllä, mä silitin kaikki vaatteet, että ne olisi mahdollisimman pehmoisia tuoretta ihoa vasten.

Pyykkimuijailua riitti moneksi päiväksi, sillä äitiyspakkauksen vaatteiden lisäksi saatiin siskojen lasten vaatteita kassikaupalla. Mitään isompia vaatehankintoja ei siis ole tarvinnut tehdä, mutta en tietenkään ole voinut vastustaa muutamien minivaatteiden shoppaamista.

Ruokaa tulee tietenkin tehtyä paljon useammin kuin aiemmin, mutta se passaa, sillä tykkään kokkailla. Nyt kun voi puuhailla keittiössä ajan kanssa, eikä vaan sutaista nopsasti jotain pitkän työpäivän jälkeen, oon tehnyt useammin uuniruokia ja keittoja. Ja niitä oon syönyt sitten seuraavana päivänä lounaana.

Ja koska ruokaa tulee tehtyä päivittäin, on myös kaupassa käytävä tiheämpään. Ja kyllä kuulkaa ruokakauppojen hinnoissa on eroja. Oon nimittäin alkanut tutustua myös Lidlin valikoimaan ja jotenkin sen kaupan kassalla loppusumma on aina pienempi kuin Koossa ja Ässässä, vaikka kauppakassin sisältö on suurin piirtein sama. Täytyy tosin tehdä vielä tarkempaa hintavertailua.

Liikkumisellekin on löytynyt ihan erilailla aikaa, kun kävelylle voi lähteä vaikka heti aamupalan jälkeen ja joogamaton voi rullata auki silloin kun venyttelylle on tarvetta. Oon pyrkinyt liikkumaan jollain tapaa päivittäin sillä se kuitenkin edesauttaa tulevan synnytyskoettelemuksen sietämistä.

Tänä vuonna perinteisen sukujoulun sijasta vietetään joulunpyhät kaupungissa joko kahdestaan tai kolmestaan. Jouluihmisenä tämä on hippasen vaikea pala mulle, kun ei pääse äidin perinneherkkujen ääreen. Mutta toisaalta on upiaa päästä itse tekemään omanlaista joulua. Niinpä olemme jo hankkineet tehdasvalmisteisen kuusen ja se on viritettynä kaikkine palloineen olkkariin. Ja kyllä joulunajan menukin alkaa hiljalleen hahmottua päähän. Lisäksi mun jokajouluinen tapa on istua ja kirjoittaa joulutarina joulukalenterin malliin lähipiirille ja se kirjoitusprosessi vei oman aikansa jo marraskuun puolella.

Ja tietenkin oon hemmotellut itseäni. Oon käynyt spa-hoidossa, iltapäiväteellä, leffassa, treffannut kavereita, lukenut kirjaa sohvalla työmatkojen sijasta, herkutellut kahviloissa ja sitä rataa. Mutta näistä voikin ammentaa erikseen juttua tuonnempana.

Kun nyt vaan pystyisi pitämään itsensä erossa liiallisesta Candy Crashin pelaamisesta...

Kipin kapin Kiasmaan

Kiasmassa on tällä hetkellä nähtävissä muun muassa Marimekon kanssa yhdessä toteutettu Kimpassa- näyttely. Tarkoitus on ollut mennä sinne siitä lähtien, kun näyttely avattiin toukokuussa. Vaan jotenkin koko kesä vierähti ilman museovisiittejä. Tällä viikolla havahduin, että Kiasma menee ensi viikon jälkeen puoleksi vuodeksi remonttiin, joten päätimme tehdä lauantaista kulttuuripäivän.

Onneksi havahduin ajoissa. Kiasma ei pettänyt taaskaan. Marimekko-osuus olisi voinut olla laajempikin, mutta se sisälsi monta silmää miellyttävää helmeä. En nyt viitsi paljastaa kaikkea, mutta enpä ole aiemmin nähnyt Kirsti Paakkasta väreissä tai ihmetellyt koko seinän kokoista karkkiteosta.

Kiasman muissa kerroksissa oli Kiasma Hits-klassikoita, ja lopuksi vielä tutustuttiin Alfredo Jaarin kantaaottaviin teoksiin. ”Aika heviä shittiä” oli kommenttimme teokset nähtyämme.

Aiemmin päivällä kävimme myös Amos Andersonin museossa kurkkaamassa Tommi Toijan Mutatis Mutandis –saviukkonäytelyn. Toijan tunnetuin tämän hetken teos taitaa kuitenkin olla Kauppatorille sijoitettu Bad Bad Boy, joka siis on monimetrinen saviukkeli, joka pissii mereen.

Vaikka kävimmekin kahdessa eri museossa saman päivän aikana, niin hinnoille tämä kulttuuripäivä ei tullut. Toijan näyttelyyn sattui olemaan OP-Pohjolan sponssaama ilmaispäivä. Kiasmaan pääsi Marimekon kanta-asiakaskortilla kaksi yhden hinnalla. Kiasmaan pääsee samalla tarjouksella myös Veikkaus-kortilla keskiviikkoisin, ja kuukauden ensimmäisenä perjantaina sinne on vapaa pääsy klo 16-20.

Irtiotto arjesta – miniloma Leville

Tänä talvena kun lumivaihe meni täällä Etelä-Suomessa niin nopeasti ohi, päätimme varata parin päivän lumifiilistelyn Leville.

Suunnitelmissa on ollut jo useamman vuoden ajan lähteä Lappiin kahdestaan, mutta jotenkin se vaan joka vuosi on jäänyt. Samalla rahalla kun saa lennot Keski-Eurooppaan kuin sesonkiaikana Lappiin. Nyt kuitenkin vastaan tuli sopivat päivät ja huokeat Finnairin lennot.

Olimme perillä kolme päivää, joten lentäminen oli oikeastaan ainut vaihtoehto matkatavaksi. Autolla tai junalla Suomen toiseen päähän suhaaminen ei oikein innostanut. Helposta matkustamistavasta huolimatta jännitysmomentteja riitti lähdönhetkellä. Kellot nimittäin siirrettiin edeltävänä yönä tunnilla eteenpäin ja meidän piti olla kentällä ennen kuutta. Onneksi kännykän automaattinen ajanpäivitys toimi, emmekä missanneet aamulähtöä.

Näkymä hotellista

Perillä Levillä autottomana oli helppoa. Kittilän kentältä hypättiin bussin kyytiin, joka vei hotellin kulmalle saakka. Yövyimme Break Sokos Hotel Levissä. Se sijaitsi keskellä Levin keskustaa, joten laduille ja ravintoloihin oli lyhyt kävelymatka. Hotelli oli kyllä erinomainen ja sisustuksessa oli mukana elementtejä Lapin luonnosta.

Vaikka Suomessa nyt ei hirveästi tule hotelleissa yövyttyä, niin täytyy kyllä sanoa, että Levin hotelli on Sokos Hotelleista paras. Meillä oli huoneessa mm. oma sauna ja siellä rentoutuminen teki latulenkin jälkeen niin hyvää.

Kokolattiamatto Lappi-twistillä

Loman urheilumuotona meillä oli perinteinen sivakointi. Mä kun en alamäkikammoisena oikein enää rohkene mäkeen mennä. Mutta hiihtäminen oli niin ihanaa! Ladut oli kunnossa, aurinko paistoi ja latukahvilat kerrassaan ihastuttavia. Kolmen päivän aikaan vedettiin pertsaa 50 km, syötiin suussa sulavia lettuja ja munkkeja ja juotiin lämmintä mehua. Kyllä oli niin kansallisromanttista taas!

Lisäpuhtia ladulle

Viimeisen päivän iltapäiväksi varasimme hieronnat molemmille. Ai että se teki hyvää hiihtourakan jälkeen. Sen päätteeksi menimme vielä Hotelli Levitunturin kylpylään lillumaan. Kylpylään tehtiin pari vuotta sitten iso laajennus ja sieltä erityisesti jäi mieleen ulkoaltaat ja kylmän & kuuman veden kävelyaltaat.

Tulopäivän lappi-lounasbuffaa lukuun ottamatta päivien ruokailut ajoittuivat iltaan. Ekana iltana haukattiin poroburgerit Bistrossa, mutta ne maistuivat harmillisesti melko väsyneiltä. Toisena iltana meillä oli varattu pöytä Saamen Kammiin. Paikka on aito saamelainen maan alle rakennettu turvekammi, jossa ravintola siis toimii. Tarjolla oli perinteisiä lappilaisia ruokia, joita valmistettiin elävän tulen äärellä keskellä ravintolaa. Kajauttipa illan isäntä ruokailun päätteeksi vielä joikut ja kertoi parit tarinat saamelaisista.

Poro-parkaa, mutta niin hyvää!

Vikana iltana haluttiin pororuokiin jo vaihtelua, joten nautimme päivällisen Asia Brasseriessa. Mainiota ruokaa sielläkin. Erityisesti jälkiruoka, inkivääri creme brulee ja limesorbetti, löysi paikan mun sydämestä.

Inkivääriä ja limeä, nam!

Vaikka Levi nykyään onkin melkoinen hiihtokeskus ja aiheuttaa välillä mielikuvan talven Kanariansaarista, niin silti mä niin tykkään siitä paikasta.
Lapsuudessa me matkustettiin sinne perheen kanssa aina talvilomilla. Niiltä ajoilta on paljon rakkaita muistoja ja siksi Leville palaaminen lämmittää sydäntä kovin. Hienoa, että viimein päästiin sinne myös ihan kahdestaankin.

Näkymä Levin keskukseen Express-gondolihissin yläpysäkiltä.

Sylillinen tulppaaneja

Kuinka onnelliseksi ihminen voi tulla 40 tulppaanista? Todella onnelliseksi, jos kyseessä olen minä.

Tykkään tosi paljon leikkokukista ja melkein joka viikko ostan kotiin uuden kimpun. Eilen tulin kotiin 40 tulppaanin kanssa, jotka nappasin mukaan Sokoksen 3+1-tarjouspäivien myllerryksestä. Siis niin mahtavaa, että kerrankin on koko maljakko pullollaan kukkia.

Lehdet on näköjään vähän littaantuneet, mutta itse kukkaosuus on kunnossa. Kukat eivät olleet vielä auenneet kaupassa, joten nyt niistä saa nauttia kotona pitempään. Sorruin aiemmin tällä viikolla tulppaanitarjoukseen myös Citymarketin Mammuttimarkkinoilla, mutta ne tulpukat olivat jo ihan auki ja kestivät kotona vain pari päivää.

Mutta nyt oon tästä violetista kimpusta niin innoissani. Ja hauska asia on myös se, että tehtiin tänään lounaaksi punajuurikeittoa, mikä oli lähes samanväristä.

Pienet ilot, parhaat ilot!

Hyvinvointia kera ystävien

Tammikuussa saatiin sovittua kahden pitkäaikaisen ystävän kanssa, että vietetään hyvinvointi-viikonloppu. Ajatus lähti siitä, että ilman kasvokkain oloa jää niin paljon asioita puimatta. Kaikille sopivan viikonlopun löytämiseen meni monta kuukautta, mutta odotus kannatti.

Mitä me sitten tehtiin? Lähinnä tietenkin rupateltiin ja parannettiin roppakaupalla maailmaa, mutta sen lisäksi oikeasti otettiin mukaan hyvinvointia edistäviä juttuja. Perjantaina tehtiin maukas kana-halloumi-wokki. Kevyttä apetta, mutta ei liian. Tämän jälkeen parkkeerattiin viinilasien kanssa Voice of Finlandin äärelle ja upotettiin koivet jalkakylpyyn. Ai että oli näppärää, kun ihan kotikonstein sai talven kovettumat kantapäistä pois.

Lauantai aloitettiin astangajooga-tunnilla, jonka jälkeen olikin jo vuoro kevyen kenttälounaan. Näillä eväillä jaksoi hyvin siirtyä shoppailemaan kylille. Kauppojen sulkeuduttua suunnattiin yhteen tämän hetken lempiravintolaani Krog Madameen. Lampaan potka Osso Bucco-tyyliin on niin hyvää!

Ja koska kaupungin valot ei jostain syystä näin 30+ -iällä enää innosta, tulimme lasilliselle kotiin ja laitoimme pyörimään Kauniiden ja rohkeiden Parhaat häät –dvd:n... Voi apua!

Konsepti oli niin toimiva, että lähes sama setti tuli toteutettua siskojen (=elämän ystävien) kanssa pari viikkoa myöhemmin, kun oli meidän perinteisen siskoviikonlopun vuoro.

Onneksi nämä teemaviikonloput saatiin aikaiseksi. Sydänystäviltä kun oikeasti saa voimaa pysyä pystyssä silloin, kun omat jalat alkaa hapottaa. Ja siitä kiittäminen on tärkeä näin ystävänpäiväviikolla! Sitä kun ei koskaan tiedä, milloin omaan elämään tulee särö ja iso paha mieli. Silloin tuntee, että joku pitää kädestä, vaikka tätä ei olisikaan vieressä.

Ei siis muuta kuin hilirimpsis ja hyvää ystävänpäivää!

No worries -australialaiset

Kahden viikon matkamme Australiaan oli huikea! Reissu oli yhtä kohokohtien sumaa.

Ihastuin Sydneyn ilmapiiriin välittömästi. Ensin toki oli pää pyörällä siitä, että missä paikassa ollaan. Kaikki tuntui olevan New Yorkin ja Lontoon sekoitusta. Parin tunnin päässä Sydneystä kävimme Blue Mountainsin korkeanpaikanleirillä. Ilma oli siellä niin raikasta, koska olimme niin korkeilla kivillä ja alhaalta laaksosta nousi eukalyptuspuiden aromit. Hunter Valleyssa kiertelimme viinitiloilla, mutta yövyimme kuitenkin oluttilalla. Harmi vaan, että useat viini-/olutvalmistajat myyvät tuotteitaan vain tilalta. Tuhannen kilometrin ajoreittimme varrella oli huimaavan upeita rantoja, karjamaalaismaisemia, mutkittelevia rantareittejä…

Vietimme ajan koko loman Ausseissa asuvien ystäviemme seurassa ja toisen viikon yövyimme heidän kotonaan. Paikalliset oppaat kyllä kruunasivat matkamme, koska ei tarvinnut selvittää itse, mistä saa parhaat Flat white-kaffit, missä on ihmeellisiä luonnonmuodostumia, mikä on paras paikka katsoa auringonlaskua, missä on ilmaista rantajoogaa, mikä on paras Jurassic Park-henkinen sademetsä, missä kannattaa heittäytyä Tyynen valtameren aaltojen heiteltäväksi jne.

Yksi odotetuimmistani jutuista oli päivä Currumbinin villieläinpuistoon, missä oli pelkästään australialaisia elukoita. Hurjaa Crocodile Dundeeta musta ei kuitenkaan kuoriutunut. Sen verran maanisilta isot krokotiilit ja haikalat näyttivät. Pitäydyn siis pörröisemmissä eläimissä. Ja nyt on yksi haaveista toteutettu. Pidin nimittäin koalaa sylissä!!! Oon ollut jo koalafani jo pidemmän aikaa, mutta nyt se fanitus lähti vielä pahemmin käsistä. Olisin halunnut ostaa puiston myymälästä kaikki koalatuotteet. Myös koalanenän.

Takaisin Suomessa meiltä on kyselty, mikä paikassa oli parasta. Ehdottomasti mahtavinta oli itse australialaiset. Ihmiset olivat hyvällä tuulella, he hymyilivät, tulivat spontaanisti juttelemaan ja selkeästi nauttivat päivistä antaumuksella.

Tietenkin muissa maissakin tullaan kysymään, että how are you doing, mutta australialaiset tekivät sen niin paljon läsnä olevammin. Aivan kuin he oikeasti olisivat välittäneet vastauksestani.

Jäin miettimään, että miksi he ovat kiinnostuneita muiden ihmisten kohtaamisesta tai ylipäätään välittävät siitä, millainen mielikuva minulle toisella puolella maapalloa asuvalle jää kohtaamisesta. Mutta sehän se juttu on. Koskaan ei tiedä, jääkö vieraan kohtaaminen ainoaksi kerraksi, joten miksi siitä ei tekisi lämmintunnelmaista.

Ihmisten asenne muistutti jollain tapaa Välimeren kansalaisten asennetta, mutta ote ei kuitenkaan ollut niin löysä tai ”manjana - tehdään huomenna” –tyyppinen. Asiat hoidetaan, mutta ei stressata niitä. No worries!

Tuota rennon mutkatonta elämään suhtautumista kun saisi pidettyä omassa elämisessäkin, niin kyllä olisi arki paljon stressittömämpää ja takakireys pois.

Yritän myös ammentaa koalien elämäntavasta parhaita paloja omaan eloon: Nuku riittävästi, hereillä ollessa ole suloinen muille ja syö riittävästi vihreää!

Koalat nukkuvat vuorokaudessa noin 20 tuntia.

Mitä mukaan pitkälle lennolle?

Iiiiik! Me ollaan lähdössä tähänastisen elämän pisimmälle matkalle, kun etäisyyttä mitataan kilometreissä. Lähdemme nimittäin lentoon illalla ja määränpää on Telluksen toisella puolella Australiassa.

Ystäväpariskuntamme teki irtioton arkisesta elämästään ja muuttivat Down Underiin opiskelemaan. Tietenkin tästä saatiin hyvä tekosyy uudelle reissulle. Täytyyhän kavereita mennä moikkaamaan, koska muuten tulisi niin pitkä tauko tapaamiseen.

Matkakuume on lähtenyt jo nousemaan ja pakkauslistaan on kertynyt ranskalaisia viivoja kohta A4:n verran. Matkustamista kertyy suuntaansa vuorokauden verran. Täytyy siis aloittaa pakkaaminen matkavirikkeistä.

Matkustusmukavuus on ensiarvoisen tärkeää. Ajattelin laittaa ihan vaan leggarit ja joustavan mekon matkaksi. Villasukat löytyy myös laukusta, koska koneessa kuitenkin on sen verran ilmastoitu sää. Ai niin ja lentosukat on viritettävä sääriin jo ennen lentokentälle lähtöä.

Kuivan ja viileän ilman vuoksi mulla on aina kova jano koneessa. Täytyypi siis ostaa kentältä vettä gallonan verran. Sapuskaa lentoemot varmaan tarjoilevat riittävästi, mutta nappaan silti parit proteiinipatukat mukaan yllätysnälkää varten.

Kosteuttavaa huulirasvaa en saa unohtaa, sillä kärsin pienestä huulirasvapakkomielteestä, vaikka teinivuosista se onkin helpottanut. Meikillä en varmaan pakkeloi naamaani ollenkaan. Lennot kestävät vaihtoineen vuorokauden ympäri, joten hammasharja lienee myös aiheellinen.

Tarkoitus olisi heti nousun jälkeen painaa pää niskatyynyyn ja nukahtaa 10 kilometrin korkeuteen. Mutta näin ei kuitenkaan matkainnon vuoksi käy, joten mukaan lähtee myös monisatasivuinen pokkari (Bancol: Krokotiilin keltaiset silmät) ja lukemattomia akkainlehtiä. Toivottavasti myös lentokoneen viihdevalikoimassa on paljon hyviä romanttisia leffoja.

Onko lukijakunnassa kokemuksia reseptittömistä unilääkkeistä? Käyn varmaan vielä hakemassa sellaisia jostain luontaistuoteliikkeestä (esim. Sininen uni), sillä jos en saa unta, niin tämän naisen suusta saattaa tulla levotonta juttua.

Mitähän kaikkea mä unohdan pakata? Paikanpäältä kuitenkin saa hankittua kaiken unohtuneen, joten no worries mate! Lähtöselvitys on jo tehty netin kautta eli matka on käytännössä jo alkanut. Kohta lennetään ja seuraavaksi saattekin ihastella kuvasatoa koalista!

Sunnuntaireippailu Vanhankaupunginlahdella

Lammassaari ja etenkin Kuusiluoto ovat semmoisia paikkoja, minne on päästävä ihastelemaan Helsinkiä tasaisin väliajoin. Paikat sijaitsevat Vanhankaupunginlahdella ja kulku sinne käy pitkospuita pitkin kaislikon läpi.

Eri vuoden aikoina maiseman näkymät muuttuvat. Syksyllä on mahtavan kellertävää, talvella polku menee lumihangessa välillä pitkospuiden sivustakin, keväällä tulvien aikaan vesi nousee pitkospuiden tuntumaan ja näin kesällä kaislikko on miehenmitassa. Silti joka kerta meidän vakioreitti on kuin levollinen rauhoittumisriitti. Onhan se outoa, että ollaan linnuntietä Helsingin keskustasta nelisen kilometriä ja silti on niin hiljaista kuin joku olisi ottanut korvissa pauhaavasta äänilaitteesta volyymit pois.

Lammassaaressa on erinäinen määrä mökintapaisia rakennuksia, ja se on näköalatornia ja 1900-luvun alussa rakennettua Pohjolan pirtti-hirsipytinkiä lukuun ottamatta meille enemmän läpikulkusaari. Juhlatilan ohi kävellessä voi päästä kurkkimaan vaikka häiden tunnelmia, koska se toimii myös yksityistilaisuuksien paikkana. Näköalatorni on kyllä pyörähtämisen arvoinen, sillä nyt läheisellä rannalla laidunsi kyyttöjä.

Lammassaaren jälkeen tulee vielä Kuusiluoto, missä saattaa törmätä lampaisiin. Tänään olimme jo tovin istuneet kallioilla ja ihastelleet Arabianrannan silhuettia, kun läheisessä heinikossa rasahti. Siellä oli köllöttelemässä kolme lammasta. 

Kuusiluoto on sellainen paikka, minne haluaisin viedä meidän kaikki vieraat. Se kun poikkeaa niin paljon tavallisista Helsingin ulkoilualueista ja on silti kosketuksen päässä kantakaupungista. Niin ja Kuusiluoto on myös erinomainen pussailupaikka.

Kansallisromanttista kesälomailua

Nykyään ilmeisesti täytyisi aina lähteä lomalle ulkomaanmatkalle. Ainakin se on pääteltävissä työmaan small talk-kestokysymyksestä ”onko mitään matkoja tiedossa lomalla?”. Eipä siinä, matkalle on kutkuttavan ihanaa lähteä, mutta aina ei tarvitse lähteä merien taa kalastelemaan lomakokemuksia.

Suuntasin omalla ensimmäisellä lomapätkälläni synnyinkulmille Lakeuksille ja voi pojat siellä oli tunnelmaa.

Esimerkiksi mummopyöräily on aivan mahtavaa! Kuinka vapauttavaa onkaan polkea hiekkateillä vaihteettomalla mummopyörällä peltojen keskellä. Aurinko häikäisi taivaalla, hiukset hulmusivat putkella, eikä ketään näkynyt ihmettelemässä, kun lauloin samalla Katri Helenan Vasten auringon siltaa volyymia säästelemättä. Ja hyvin huvittavaa on myös se, kun alamäen jälkeen alkaa jälleen polkea, mutta rattaat eivät vielä otakaan vastaan ja jalat vispaavat tyhjää.

Lomani aikana sisarenlapset olivat mummolassaan hoidossa ja jotenkin leikkipuuhat delegoitiin mulle. Mutta mukavaahan se vain oli taantua parikymmentä vuotta nuoremmaksi. Olin ihan unohtanut, kuinka jännää oli lymytä piilossa. Tai ehtikö käydä polkaisemassa kymmenen tikkua laudalta ennen kuin etsijä näkee mut. En ehtinyt.

Löysin myös takavuosien hittilelun eli Koosh-pallot ja niille tarkoitetut trikoomailat. Kuka muistaa tv-mainoksen laulun ”Koosh on hauskuus uus?” Harmi, etten hoksannut ottaa kuvaa niistä. Tiedättekö muuten mikä on maatalon sulkapallohalli? No tietenkin heinälato. Ei paljon sateet häirinneet pelailuja, kun palloteltiin korkeakattoisessa ulkorakennuksessa. Sulkapallo saattoi tosin päätyä pyramidin kokoisen halkopinon huipulle.

Kesäistä hyötyliikkumista tuli tehtyä myös sahan kahvassa. Menin möläyttämään ystävien mökillä vieraillessamme, että halkohommat ovat mielestäni kansallisromanttisia. Siinä samassa sain luvan tarttua sahaan ja tehdä ojentajatreeniä puukasan äärellä.

Ulkona mulla vaan ei ole kesäisin aina kovin kivaa. Ihoni nimittäin on kovin herkkä ja hyttysten pysähdys ihollani saa aikaan komeat patit. Vaikka myrkyt ja karkotesavut olisivatkin huolehdittuina, niin silti aina joku inisijä käy verottamassa verivarantojani. Onneksi allergialääkkeet hillitsevät raapimista. Silti tänä vuonna uusi oire hyttysten puremien ympärillä on ollut mustelmat. Melkoista pommitusta siis! Mieluummin vetäydynkin ulkoa sisätiloihin ja keksin auringonpalvomisen sijasta jotain muuta tekemistä esim. leipomista ja syömistä.

Ja voi että! Uudet perunat! Kuinka hyvää voi ollakaan vastasyntyneet potaatit ja voinokare kera tillin. Ähky oli monta kertaa lähellä.

Synnyinkodissani eli kotona-kotona, kuten tapaan sanoa, leivon yleensä kanelipullaa. Sitä voisin oikeastaan sanoa yhdeksi harrastuksekseni. Se on niin rentouttavaa, koska ei siinä voi liikaa hötkyillä. Taikinalle on annettava aikansa nousta ja vielä toistamiseen muotoon pyöräytettynä. Äitini monitoimikone on suoraan 60-luvulta ja vetää vaikka kahden maitolitran pullataikinan. Siksi kerralla tuleekin pyöräytettyä pullapussit koko lähisuvulle.

Ja lopuksi vielä tahtoisin sanoa, että se on ihan ok, jos syö putkeen kolme grillimakkaraa. Ensimmäistä ei ehdi kunnolla maistaa, toisen kohdalla pääsee jo makuun ja kolmannesta ehtii jo rauhassa nauttia.

Kansallisromanttista loppukesää meille kaikille!