Hieronta ja hemmotteluhoidot raskausvatsan kanssa

Vaikka mun olo ei ole kovin tukalaksi muuttunut vielä raskausmahan vuoksi (nyt rv39), niin kyllähän sitä nainen saa tässä tilassa itseään hemmotella vai mitä.

Viimeisen kolmanneksen aikana olen käynyt kolmessa eri paikassa hoidossa. Perinteisessä hieronnassa kerran ja pari kertaa spa-hoidossa. 

Hieroja Seija Vuorijärvi

Kollegani suositteli Hieroja Seija Vuorijärveä tavalliseen hierontaan, sillä nainen on perehtynyt myös raskaana olevien hierontaan:

”Hieronta sopii myös normaalisti sujuvan raskauden aikana. Rentoutuminen hoidossa helpottaa vatsan kasvamisesta aiheutuvia lihaskireyksiä ja -särkyjä sekä paikallisia turvotuksia käsissä ja jaloissa. Hieronta toteutetaan asiakkaan toiveita kuunnellen, ja otteissa ja asennoissa huomioidaan raskaus.”

Koska vatsalla ja selällä makaaminen ei tule enää kuuloonkaan, hoitui hierominen kylkiasennossa puolta välillä vaihtaen. Hieronnan aikana Seija toi monta kertaa ilmi, että jos olo muuttuu huonoksi, täytyy siitä heti sanoa. Itselleni ei tullut hieronnasta rennon olon lisäksi muuta kuin kova jano. Seija ottaa vastaan Bulevardilla lähellä Vanhaa kirkkoa ja raskauksiin perehtyneenä hierojana hinnat eivät olleet mitenkään päätä huumaavia.

Kämp Spa

Kämpin Spassa pääsin käymään työni puolesta ja siellä hoitona oli ESPA for Moms –hoito:

”Hoito alkaa hellävaraisella selän kuorinnalla, jonka jälkeen hoitaja räätälöi rauhoittavan hieronnan äidin tarpeiden mukaan. Hoidossa huomioidaan äidin tuntemukset, olo sekä raskauden vaihe. Hieronta kohdennetaan alueille, jotka ovat alttiita stressille ja jännitystiloille raskauden aikana tai sen jälkeen. Hoito lievittää lihaskipuja, auttaa rentoutumaan ja antaa uutta elinvoimaa ja virkistää mieltä. Tämä hoito on tarkoin suunniteltu raskaana oleville äideille tai niille äideille, jotka jo imettävät.”

Aluksi hoito sujui hyvin, kun sain olla kyljellä. Mutta kun hoitaja siirtyi jalkoihin, pyysi hän kääntymään selälle. Sain selän alle lisätyynyn, mutta jo pian jouduin pyytämään lisää kohotetta ylävartalolle. Jokusen pyyhetyyny-viritelmän sain, mutta siitä tuli vain hetken helpotus. Lopulta jouduin pyytämään hoitoon taukoa, että voisin hetkeksi nousta istumaan ja hengittämään. Sen verran tuskaiseksi olo kävi ja hikeä alkoi pukata pintaan, kun vatsa painoi keuhkot lyttyyn. Tämän jälkeen hieroja kaivoi loputkin pyyhkeet selkäni alle ja hoito voitiin tehdä loppuun.

Ilman tuota tuskanhiki-ahdistusta hoito oli rentouttava ja sen jälkeen omenamehun siemailu maistui loungessa kylpytakkiin kietoutuneena. Hoidossa käytetyt öljyt sai jättää iholle, eikä siis tarvinnut poistua suihkun kautta. Tämä oli hyvä juttu, sillä juuri tuohon aikaan ihoni tuntui venyvän ja kutiavan urakalla.  

Helsinki Day Spa

Kolmanteen paikkaan eli Helsinki Day Spahan sain aiemmin kesällä lahjakortin ja päätin käyttää sen, kun äitiyslomani alkaa. Siellä hoitona oli Relaxing Body Treatment:

”Hemmotteleva kokovartalohoito, joka rentouttaa kehon ja mielen. Energisoiva aromaattinen kuorinta virkistää kehon. Nautinto viimeistellään rentouttavalla vartalohieronnalla. Hoito voidaan muokata sopimaan myös raskaana oleville.”

Kerroin heti session alkuun viime kerrasta oppineena, että en suostu olemaan selälläni ilman riittävästi kohottavaa tukea. Hoitajatäti oli aivan ihmeissään kun kerroin kokemuksestani heidän kilpailijalla ja lupasi, että todellakin saan olla kyljelläni koko ajan myös jalkojen käsittelyn ajan. Ainoastaan vatsan ja rinnuksen käsittely jätettiin pois normaalista hoitosuunnitelmasta, koska niissä olisi pitänyt olla selällä.

Ai että hoito teki hyvää, ja se tepsi hyvin nilkkojen pienoiseen turvotukseen. Myös täällä öljyt sai jättää iholle. Session jälkeen jäin toviksi span loungeen kylpytakki päällä juomaan teetä, napostelemaan hedelmäpaloja ja lukemaan lehtiä.

Omien kokemusten perusteella voin suositella ainakin Seija Vuorijärveä ja Helsinki Day Spata raskaana oleville. Ja toki myös Kämpin Spakin on loistava, kun vaan tuo riittävän selkeästi esille selällä olon mahdottomuuden.

Näiden kolmen kerran jälkeen selän ja hartioiden hieronnasta on vastannut oma herrani. Vaikka hänellä ei olekaan koulutusta puuhaan, niin ihan hyvin hän pärjää siinä kuin hoitoloiden täditkin. :)

Irtiotto arjesta – miniloma Leville

Tänä talvena kun lumivaihe meni täällä Etelä-Suomessa niin nopeasti ohi, päätimme varata parin päivän lumifiilistelyn Leville.

Suunnitelmissa on ollut jo useamman vuoden ajan lähteä Lappiin kahdestaan, mutta jotenkin se vaan joka vuosi on jäänyt. Samalla rahalla kun saa lennot Keski-Eurooppaan kuin sesonkiaikana Lappiin. Nyt kuitenkin vastaan tuli sopivat päivät ja huokeat Finnairin lennot.

Olimme perillä kolme päivää, joten lentäminen oli oikeastaan ainut vaihtoehto matkatavaksi. Autolla tai junalla Suomen toiseen päähän suhaaminen ei oikein innostanut. Helposta matkustamistavasta huolimatta jännitysmomentteja riitti lähdönhetkellä. Kellot nimittäin siirrettiin edeltävänä yönä tunnilla eteenpäin ja meidän piti olla kentällä ennen kuutta. Onneksi kännykän automaattinen ajanpäivitys toimi, emmekä missanneet aamulähtöä.

Näkymä hotellista

Perillä Levillä autottomana oli helppoa. Kittilän kentältä hypättiin bussin kyytiin, joka vei hotellin kulmalle saakka. Yövyimme Break Sokos Hotel Levissä. Se sijaitsi keskellä Levin keskustaa, joten laduille ja ravintoloihin oli lyhyt kävelymatka. Hotelli oli kyllä erinomainen ja sisustuksessa oli mukana elementtejä Lapin luonnosta.

Vaikka Suomessa nyt ei hirveästi tule hotelleissa yövyttyä, niin täytyy kyllä sanoa, että Levin hotelli on Sokos Hotelleista paras. Meillä oli huoneessa mm. oma sauna ja siellä rentoutuminen teki latulenkin jälkeen niin hyvää.

Kokolattiamatto Lappi-twistillä

Loman urheilumuotona meillä oli perinteinen sivakointi. Mä kun en alamäkikammoisena oikein enää rohkene mäkeen mennä. Mutta hiihtäminen oli niin ihanaa! Ladut oli kunnossa, aurinko paistoi ja latukahvilat kerrassaan ihastuttavia. Kolmen päivän aikaan vedettiin pertsaa 50 km, syötiin suussa sulavia lettuja ja munkkeja ja juotiin lämmintä mehua. Kyllä oli niin kansallisromanttista taas!

Lisäpuhtia ladulle

Viimeisen päivän iltapäiväksi varasimme hieronnat molemmille. Ai että se teki hyvää hiihtourakan jälkeen. Sen päätteeksi menimme vielä Hotelli Levitunturin kylpylään lillumaan. Kylpylään tehtiin pari vuotta sitten iso laajennus ja sieltä erityisesti jäi mieleen ulkoaltaat ja kylmän & kuuman veden kävelyaltaat.

Tulopäivän lappi-lounasbuffaa lukuun ottamatta päivien ruokailut ajoittuivat iltaan. Ekana iltana haukattiin poroburgerit Bistrossa, mutta ne maistuivat harmillisesti melko väsyneiltä. Toisena iltana meillä oli varattu pöytä Saamen Kammiin. Paikka on aito saamelainen maan alle rakennettu turvekammi, jossa ravintola siis toimii. Tarjolla oli perinteisiä lappilaisia ruokia, joita valmistettiin elävän tulen äärellä keskellä ravintolaa. Kajauttipa illan isäntä ruokailun päätteeksi vielä joikut ja kertoi parit tarinat saamelaisista.

Poro-parkaa, mutta niin hyvää!

Vikana iltana haluttiin pororuokiin jo vaihtelua, joten nautimme päivällisen Asia Brasseriessa. Mainiota ruokaa sielläkin. Erityisesti jälkiruoka, inkivääri creme brulee ja limesorbetti, löysi paikan mun sydämestä.

Inkivääriä ja limeä, nam!

Vaikka Levi nykyään onkin melkoinen hiihtokeskus ja aiheuttaa välillä mielikuvan talven Kanariansaarista, niin silti mä niin tykkään siitä paikasta.
Lapsuudessa me matkustettiin sinne perheen kanssa aina talvilomilla. Niiltä ajoilta on paljon rakkaita muistoja ja siksi Leville palaaminen lämmittää sydäntä kovin. Hienoa, että viimein päästiin sinne myös ihan kahdestaankin.

Näkymä Levin keskukseen Express-gondolihissin yläpysäkiltä.

No worries -australialaiset

Kahden viikon matkamme Australiaan oli huikea! Reissu oli yhtä kohokohtien sumaa.

Ihastuin Sydneyn ilmapiiriin välittömästi. Ensin toki oli pää pyörällä siitä, että missä paikassa ollaan. Kaikki tuntui olevan New Yorkin ja Lontoon sekoitusta. Parin tunnin päässä Sydneystä kävimme Blue Mountainsin korkeanpaikanleirillä. Ilma oli siellä niin raikasta, koska olimme niin korkeilla kivillä ja alhaalta laaksosta nousi eukalyptuspuiden aromit. Hunter Valleyssa kiertelimme viinitiloilla, mutta yövyimme kuitenkin oluttilalla. Harmi vaan, että useat viini-/olutvalmistajat myyvät tuotteitaan vain tilalta. Tuhannen kilometrin ajoreittimme varrella oli huimaavan upeita rantoja, karjamaalaismaisemia, mutkittelevia rantareittejä…

Vietimme ajan koko loman Ausseissa asuvien ystäviemme seurassa ja toisen viikon yövyimme heidän kotonaan. Paikalliset oppaat kyllä kruunasivat matkamme, koska ei tarvinnut selvittää itse, mistä saa parhaat Flat white-kaffit, missä on ihmeellisiä luonnonmuodostumia, mikä on paras paikka katsoa auringonlaskua, missä on ilmaista rantajoogaa, mikä on paras Jurassic Park-henkinen sademetsä, missä kannattaa heittäytyä Tyynen valtameren aaltojen heiteltäväksi jne.

Yksi odotetuimmistani jutuista oli päivä Currumbinin villieläinpuistoon, missä oli pelkästään australialaisia elukoita. Hurjaa Crocodile Dundeeta musta ei kuitenkaan kuoriutunut. Sen verran maanisilta isot krokotiilit ja haikalat näyttivät. Pitäydyn siis pörröisemmissä eläimissä. Ja nyt on yksi haaveista toteutettu. Pidin nimittäin koalaa sylissä!!! Oon ollut jo koalafani jo pidemmän aikaa, mutta nyt se fanitus lähti vielä pahemmin käsistä. Olisin halunnut ostaa puiston myymälästä kaikki koalatuotteet. Myös koalanenän.

Takaisin Suomessa meiltä on kyselty, mikä paikassa oli parasta. Ehdottomasti mahtavinta oli itse australialaiset. Ihmiset olivat hyvällä tuulella, he hymyilivät, tulivat spontaanisti juttelemaan ja selkeästi nauttivat päivistä antaumuksella.

Tietenkin muissa maissakin tullaan kysymään, että how are you doing, mutta australialaiset tekivät sen niin paljon läsnä olevammin. Aivan kuin he oikeasti olisivat välittäneet vastauksestani.

Jäin miettimään, että miksi he ovat kiinnostuneita muiden ihmisten kohtaamisesta tai ylipäätään välittävät siitä, millainen mielikuva minulle toisella puolella maapalloa asuvalle jää kohtaamisesta. Mutta sehän se juttu on. Koskaan ei tiedä, jääkö vieraan kohtaaminen ainoaksi kerraksi, joten miksi siitä ei tekisi lämmintunnelmaista.

Ihmisten asenne muistutti jollain tapaa Välimeren kansalaisten asennetta, mutta ote ei kuitenkaan ollut niin löysä tai ”manjana - tehdään huomenna” –tyyppinen. Asiat hoidetaan, mutta ei stressata niitä. No worries!

Tuota rennon mutkatonta elämään suhtautumista kun saisi pidettyä omassa elämisessäkin, niin kyllä olisi arki paljon stressittömämpää ja takakireys pois.

Yritän myös ammentaa koalien elämäntavasta parhaita paloja omaan eloon: Nuku riittävästi, hereillä ollessa ole suloinen muille ja syö riittävästi vihreää!

Koalat nukkuvat vuorokaudessa noin 20 tuntia.

Zen-asenteella lenkille

Juuri kun pääsin julistamasta Citius, Altius, Fortius -projektini uutta tulemista, loukkasin selkäni ja olin lääkärin määräämänä levossa yli kaksi viikkoa. Ai että mun mieltä korpesi olla iisisti, kun just olisi tehnyt mieli liikkua keho puhtaaksi. Lepo kuitenkin oli tarpeen, sillä ilman sitä selkä ei olisi tullut kuntoon.

Levon aikana aktivoidun mentaalipuolen ja juoksumotivaation treenaamisessa. Tässä kohtaa astuu kuvaan zen ja muut henkiset tasapainot. Olimme nimittäin maaliskuussa Tokiossa ja siellä oli aistittavissa, miten korkea työmoraali teki miljoonista ihmisistä suorittavia ja kilpailevia työmuurahaisia. Silti nämä ihmiset olivat rauhallisia ilman turhia hötkyilyjä. Vilkas systeemi vaikutti tasapainoiselta. Oli mielenkiintoista seurata, miten pitkän työpäivän jälkeen businessmiehet astelivat pilvenpiirtäjien juurella sijainneelle temppelille tekemään buddhalaiset rituaalinsa. Mietin, että tässä täytyy oikeasti olla joku voima.

Niinpä päätin marssia kirjakaupan uskonto-osastolle kartoittamaan, olisiko buddhalaisuus-hyllyllä mitään arjen jaksamiseen liittyvää opusta. Silmiini osui tämä Zen ja juoksemisen taito-kirja, joka lähti mukanani kassalle.

Kokonaan en ole vielä kirjaa kahlannut läpi, mutta sisältö on tuntunut järkeenkäyvältä alusta alkaen. Vaikka en arkiaamuisin innostu juoksemisesta, niin tämän ensimmäisen kappaleeni luettuani olin valmis kokeilemaan päivän aloittamista juoksulenkillä:

”Yön hiljaisuus väistyy yksittäisten lintujen sirkutuksiin, ja pian koko joukko lintuja liittyy mukaan. Jalkapohjiesi vakaat iskut jalkakäytävällä antavat niiden laululle tasaisen tahdin. Koko kuoro toivottaa uuden päivän tervetulleeksi. Liikut sinua ympyröivässä maisemassa. Olet osa maisemaa ja maisema on osa sinua.”

Tämän pidemmälle ei periaatteessa olisi tarvinnut lukea, sillä sain välittömästi motivaatiopiikin lähteä juoksemaan lintukonsertin tahdittamana. Käytännössä juokseminen on ärsyttävää, koska matka pitää suorittaa pisteestä A pisteeseen B ja siinä hässäkässä voi jäädä huomaamatta mitä kaikkea hienoa matkalla voi kokea. Tästä kirjasta pitäisi irrota tärppejä, miten matka on tärkeämpi kuin päämäärä.

Harmi vaan, että liikuntakieltoni latisti tämän innostuksen sillä hetkellä. Mutta nyt perjantaina vapaapäivän myötä lähdin aamupäivälenkille ja voi pojat olin virkeyttä täynnä.

Tai no, tietenkin askel alkoi painaa ja hengästyminen häiritä, mutta silti asetelma oli kohdillaan. Ilma oli sumuisen raikas ja maailma tuoksui heräävältä/viherruskealta keväältä. Hiekka rapisi lenkkareiden alla ja arkiaamun lenkkipolku oli lähes kokonaan yksinoikeudella käytössäni. Iltapäivisin ja viikonloppuisin lenkkireittini on ruuhkainen jos jonkinlaisista treenaajista, mutta nyt vastaan tuli vain synnytystään odottava sauvakävelijä, ikiliikkuja eläkeläisjuoksija, valkovuokkoja kuvannut herrasmies ja lähikoulun pyöräretkelle lähtenyt oppilasletka.

Mieleeni tuli väistämättä takavuosien Becel-mainos. Siinä tv-mainoksessa yksinäinen lenkkeilijä juoksi rauhallisella metsäpolussa terveen oloisena ja kertoja toteasi ”sydämesi on tärkeintä mitä tulet ikinä omistamaan. Pidä siitä huolta.”

Näinhän se on! Vaikka nyt lenkkimotivaationi on kohdillaan, niin notkahtamisia varmasti tulee. Silloin täytyy kaivaa terveyspoliisin sakkolappu esiin ja laittaa itsensä sen uhalla liikkeelle. Vaikka normaalipainoisen mitoissa tällä hetkellä olenkin, niin vyötärörasvoja tässä kuitenkin on tarkoitus sulattaa sisäelimien ympäriltä. Pitäähän niilläkin olla tilaa työskennellä ja elää zenisti.

Tämän aamupäivälenkkini jälkeen olin muuten niin totaalihiessä kuin vaan voi olla. Ja ihan kuin koko päivän olisi nesteet kiertänyt kehossa tuplavauhdilla. Jos jo puolen tunnin juoksemisesta tulee näin puhdistunut olo, niin kenties rohkenen kokeilemaan sitä ihan tavallisena työaamunakin. Ainut este taitaa olla se, että miten saan kammettua itseni ylös normaalia aiemmin? Täytyy siis jatkaa seesteisen juoksemisen opintoja kirjasta.

Pitkät yöunet versus kulttuuririennot

Viikonlopun aamuihin kuuluu rutiininomaisesti pari kuppia kahvia ja Hesarin tavaaminen kannesta kanteen. Eilen silmäni pysähtyivät kulttuurisivuilla toimituksen suositukseen.

Samae Koskisen musiikki on aina uponnut mun makuun ja nyt olisi herran keikka Korjaamolla. Keikkakalenterin mukaan Helsingissä ei muita keikkoja ole lähiaikoina, joten nyt olisi toimittava, jos Samaen ja Korvalääke-bändin livemusisointia tahtoo kuulla.

Keikoilla käyminen on yhdenlaista sielunhoitoa. Arvostan suuresti ihmisiä, jotka osaa soittaa jotain soitinta taitavasti ja tuun hyvin onnelliseksi, kun saan kuulla tällaista livenä. Se uppoaa luihin ja ytimiin. Kortin kääntöpuolena vaan on, että yleensä keikat alkaa niin myöhään, että pari tuntia yöunista jää suosiolla kerryttämättä. Enten tenten, kulttuuri vai lepo?

Sattumoisin meidän vakkari Korjaamo-keikkakaverilla oli myös vapaa-ilta, joten illan suunnitelma oli oikeastaan sillä viimeistelty. Me mennään keikalle. Korjaamo on ehkäpä mun lempikeikkapaikka, sillä ratikkavanhukset tuovat vaunusaliin erityisen tunnelman.

Keikan aloitusaika oli vasta yhdeltätoista, eikä baarissa aloittelu vedä pahemmin puoleensa, joten päätimme käydä elokuvissa alkuillasta. Leffavalintana oli kepeä Vuoden se kestää. Elokuva antoi odottaa trailerin perusteella enemmän, mutta loppujen lopuksi oli selvästi ohuempi verrattuna vaikka Rakkautta vain-leffaan, joka on mielestäni erittäin onnistunut brittiläinen romanttinen komedia. Naurua ei kuitenkaan tarvinnut tässäkään leffassa säästellä.

Mutta back to Korjaamo. Tykkään hirmuisesti Samaen tarinankerronta taidosta. Toisaalta se vaatii myös keskittymistä kuuntelemiseen, että pysyy kärryillä. Uudelta levyltä mun ehdoton suosikki on keväisen kevyt Spoonriver. Ai että mitä rakastumisen huumaa koko biisi on täynnä. Olen helposti innostuvaa sorttia ja tämä biisi toimii itselleni iloisuuspiikkinä.

Jos rakastumisen alkuhuumasta luonnollinen siirtymä onkin kurkkaus vakiintuneeseen parisuhteeseen. Mä niin tykkään tästä videosta ja biisistä sen pelkistetyn ja totuudenmukaisen tunnelman vuoksi. Tämä on todellista romantiikkaa!

Vaikka takana oli kevään raskain työviikko ja ne pitkät yöunet olisi tullut tarpeeseen, niin oon silti iloinen, että uhrattiin pari unituntia kulttuurille. Musiikilla on voimaannuttava vaikutus. Ja kuten Samaekin sanoi, elämä kannattaa elää! Jos oikeasti tykkää livemusiikista, teatterista, näyttelyistä, niin eihän ole mitään järkeä asua Helsingissä, jos tätä tarjontaa ei käytä hyödykseen. Näin on marjat pihlajapuussa! Tämä kevät ja kesä olkoon kaikkien aikojen kulttuurikesä!


Jos joku on kovasti eri mieltä Samaen musiikista tai leffasta, niin muistetaan, että olen vain oman elämän kulttuurikriitikko.