Huumaannuin pari kuukautta sitten uusista kokkiohjelmista ja lainasin yhdeltä istumalta lähemmäs kymmenen mielenkiintoiselta kuulostavaa ruokaopusta kirjastosta. Päivien pyörteissä kirjapinkka kuitenkin jäi vähemmälle selailulle ja uusin sulavasti eräpäiviä kerrasta toiseen. Viimein tartuin ensimmäiseen kirjaan ja käärin hihat.
Tarkoituksena on testata näistä kirjoista ainakin yksi resepti per kirja. Päällimmäisenä pinossa oli Sikke Sumarin Sikke – Ruokaa rakkaudella. Kirjan kuvat ovat niin upeita, että välittömästi iski kaipuu italialaistunnelmiin. Ja jos kirjassa esitellään aukeamakaupalla italialaisten vanhusten kuvia, niin tämä mummukka antaa täydet pisteet jo siitä!
Päätin testata lihapullia napolilaisittain. Yleensä teen lihapullat kermaviilin ja korppujauhojen pohjalle. Tässä ensimmäinen etappi oli liottaa vaaleaa leipää lihapullataikinan pohjaksi. Enpä ole sitäkään aiemmin tehnyt. Muita (omasta mielestäni) poikkeusaineksia olivat persiljanippu, parmesaani, pinjansiemenet ja RUSINAT!
Rusinat kuuluu puolukoiden kanssa mun inhokkiruoka-aineksiin. Ne vaan ei sovi mun suuhun. Ajattelin kuitenkin reipastua ja uskoa reseptin alkuperäiseen kaavaan. Kuten Sikkekin kirjoittaa ”Kaikki eivät pidä rusinoista ruoassa, mutta jos jätät ne pois, tulos ei ole enää yhtä ihana yhdistelmä suolaista ja makeaa”. Laitoin rusinoita kuitenkin taikinaan viidenneksen vähemmän varmuuden vuoksi.
Taikina jätettiin hetkeksi oleskelemaan ja sillä aikaa laitoin tomaattikastikkeen tulelle. Taas päästään kohtaan ”mä en oo koskaan”. En nimittäin ole koskaan ostanut kokonaisia kuorittuja tomaatteja purkissa. Niiden pohjalta kuitenkin keitettiin sipulilla ja sellerillä täydennetty mainio tomaattikastike. Lopuksi vielä lisättiin ripaus sokeria eli taas makea ja suolainen kohtaa.
Lihapullien paistaminen on ollut mulle aina jännittävä työvaihe. Jotenkin ne aina poksahtaa pannulla osiksi. Ohjeessa neuvottiin puuteroimaan lihapullapallerot kevyesti vehnäjauhoissa ennen pannulle laittamista. Ehkä tämä auttoi, sillä lihapullat pysyivät kasassa. Toisaalta mulla oli aseena uudenkarheat muoviset keittiöpihdit. Ai että ne oli kätevät verrattuna lastaan.
Paistopuuhissa jännää on myös se, että mistä tietää, että sisus on kypsä. Stressi! Pakko halkaista aina yksi ja todeta, että umpikypsäähän se on jo kuten kärtsähdysvaarassa olevasta pinnasta olisi voinut olettaa. Heh! Tässä tapauksessa paistetut lihapullat heitettiin tomaattikastikkeen joukkoon hetkeksi. Eli tarvittaessa
Mutta sitten lopputulemaan: Iiiik, tämä resepti oli todellakin testaamisen arvoinen. Spaghettipedille asetellut lihapullat twistasivat mielenkiintoisesti suolaisen ja makean rajamailla. Ja kyllä ne rusinat sopivat tähän. Ehkä kuitenkin pistän ne jatkossa pienemmiksi paloiksi. Maku oli niin jännä! Hoimme ”onpa jännän makuista” niin paljon, että epäilin pöydässä istuvan myös Pasila-sarjan Pekka Routalemmen.
Saattaa olla, että tämä on mun lemppari lihapullaresepti nykyään. Testatkaa ja kertokaa mielipiteenne. Resepti löytyy myös täältä.
Jos Sikke Sumari tulee joskus kadulla vastaan, niin paria asiaa tahtoisin tarkentaa.
Mitä käytännössä tarkoittaa persiljan hakkaaminen. Itse napsuttelin lehtiä saksilla pieniksi paloiksi, kunnes kyllästyin ja revin loput sormin. Ai olisi ko ne pitänyt pistää hakkelukseksi veitsellä? Ei kai nyt sentään morttelissa?
Entä mikä on passeli lämpö paistamiseen? Pitääkö pannu olla niin kuuma, että öljy räiskyy ympäri hellaa vai olisiko alhaisempi lämpö parempi tasaisen paistotuloksen saavuttamisen kannalta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti