Jotkut asiat kuitenkin kaihertavat treenaamisessa, vaikka tiedän niistä olevan hyötyä elooni. Ensinäkin juoksulenkkiä pohtiessani kotiovemme kynnys kohoaa kummasti. Toinen paha pala on punnertaminen ja kolmas on alati unohtuvat venyttelyt.
Mietin, että miten saan itseni innostumaan näistä. Kaikki ovat enemmän kuin hyödyksi, mutta jostain syystä innostus lopahtaa ja sisältä kuoriutuu vastarintaa tekevä kuntoilija. Lopputulemana teen kyllä mitä suunnittelin, mutta ilon kautta en osaa treeniä vetää.
Juokseminen ei ole ollut oikein koskaan mieluista puuhaa mulle. Aikaisemmin en jaksanut montaa kilometriä ja luovutin herkästi vaihtamalla kävelyyn. Rohkaistuin kuitenkin hiljalleen ja aloin luottaa kohonneeseen kuntooni, jonka ansiosta jaksoin juosta kerta kerralta vähän pidemmälle. Hyvänä tsempparina toimi ilmoittautuminen Naisten kympille. Lopulta juoksin matkan alusta loppuun ja maalissa oli hieno tunne. Entinen pullukka jaksoi kymmenen kilometriä noin vain. Tästä on nyt kaksi vuotta ja tuo kympin taival on edelleen pisin juoksumatkani. Innostukseni juoksemiseen lopahti tavoitteen saavuttamisen eli maalin jälkeen ja sen myötä rapistui usko, että jaksaisin juosta uudestaan tuon matkan.
Tiedän, että ongelman ydin on pääni sisällä. Lenkkipolulla on aina muitakin ja pääni raksuttaa heidän vuoksi ihan turhia juttuja: Puuskutanko niin paljon, että muut luulevat minua totaalisohvaperunaksi? Tuijottavatko kaikki hengästymisestä punaiseksi muuttuneita kasvojani? Onko juoksuasentoni niin lytyssä, että näytän naurettavalta? Löntystänkö niin hitaasti, että muut joutuvat huutamaan latua?
Ihan höhliä ajatuksia vai mitä? Nyt tarvitaan mentaalivalmennusta kehiin! Kun saan raivattua päästäni nuo mielenvaivaajat, tiedän että kankea juokseminen muuttuu mielessäni kevyemmäksi kirmaamiseksi.
Nyt takana on muutama talvenjälkeinen lenkki. Herkkua ne eivät ole olleet, mutta lenkin päätteeksi hymyni on ollut hevosenkengän muotoinen. Leveää hymyä olen tarjoillut myös vastaanjuokseville ihmisille. Siinähän katsovat kun puuskuttava punakasvoinen nainen juoksee iloisena. Voi olla, että ohituksen jälkeen ilmeeni muuttuu takaisin väsyneeksi. Hih!
Eniten kuitenkin saan motivaatiota hölkkäilyyn tanssiharrastuksestani, joka vaatii ripeää kunnonkohottamista. Kesäkuussa ryhmämme osallistuu kisoihin ja neljän minuutin rypistyksen aikana ei ole aikaa jäädä haukkomaan henkeä. Ja mikä on parempi kunnonkohottaja kuin juoksu!
Samaten punnertamiseen yritän saada inspiraatiota tanssin kautta. Lattialta kun täytyy punnertaa ripeästi ylös. Tällä hetkellä kokovartalopunnerruksia menee muistaakseni kymmenisen, mutta maan vetovoima on siinä harjoitteessa käsittämättömän voimakas. Lisää habaa ja vartalonhallintaa tänne, kiitos. Punnertamisen tulokset näkyvät mielestäni myös ryhdissä; kun punnerruslihat ovat kunnossa, on koko olemuskin ylväämpi.
Ja mitä venyttelyyn tulee, niin taisin tehdä uudenvuodenlupauksen, että kesäkuuhun mennessä saan spagaatin… Sitä prokkista olen edistänyt ehkäpä kaksi kertaa tänä vuonna ja nyt on jo huhtikuun loppu. Kiirettä siis pukkaa, jos aion päästä maahan saakka.
Joten nyt tämä nainen ottaa itseä niskasta ja lupaa skarpata näiden tavoitteiden suhteen:
- Citius/nopeammin: Jaksan juosta 10 kilometrin lenkin positiivisin ajatuksin
- Altius/korkeammalle (tässä tapauksessa matalammalle): Venyn spagaattiin
- Fortius/voimakkaammin: Jaksan tehdä 20 punnerrusta innostuneena
Toisin sanoen tämä vaatii sitkeyttä kirmata yhä pidemmällä, lihaksiston käyttämistä mukavuusrajan tuolla puolen ja venyttelyä elastisesti uusiin näkökulmiin. Mutta nämä kaikki ovat kuin talletuksia pankkiin, jotka myös edesauttavat haltioitumista tanssituntien pyörteissä.
Yes I can!
 |
| Lenkkarit jalkaan ja menoksi! |
Tulin vastavierailulle ja jäin lukijaksesi. Minäkin hankin lenkkarit ja jatkoin taas kevään tullen juoksuharrastusta. Se on kyllä koukuttavan hyvä harrastus ja se adrenaliinin määrä, joka virtaa suonissa lenkin jälkeen :) Tsemppiä treeneihin!
VastaaPoistaKiitos, että tulit kylään! :)
PoistaMainiota treenikevättä myös sinne ja yritetään pysyä terveinä.