torstai 13. helmikuuta 2014

Hyvinvointia kera ystävien



Tammikuussa saatiin sovittua kahden pitkäaikaisen ystävän kanssa, että vietetään hyvinvointi-viikonloppu. Ajatus lähti siitä, että ilman kasvokkain oloa jää niin paljon asioita puimatta. Kaikille sopivan viikonlopun löytämiseen meni monta kuukautta, mutta odotus kannatti.

Mitä me sitten tehtiin? Lähinnä tietenkin rupateltiin ja parannettiin roppakaupalla maailmaa, mutta sen lisäksi oikeasti otettiin mukaan hyvinvointia edistäviä juttuja. Perjantaina tehtiin maukas kana-halloumi-wokki. Kevyttä apetta, mutta ei liian. Tämän jälkeen parkkeerattiin viinilasien kanssa Voice of Finlandin äärelle ja upotettiin koivet jalkakylpyyn. Ai että oli näppärää, kun ihan kotikonstein sai talven kovettumat kantapäistä pois.

Lauantai aloitettiin astangajooga-tunnilla, jonka jälkeen olikin jo vuoro kevyen kenttälounaan. Näillä eväillä jaksoi hyvin siirtyä shoppailemaan kylille. Kauppojen sulkeuduttua suunnattiin yhteen tämän hetken lempiravintolaani Krog Madameen. Lampaan potka Osso Bucco-tyyliin on niin hyvää!

Ja koska kaupungin valot ei jostain syystä näin 30+ -iällä enää innosta, tulimme lasilliselle kotiin ja laitoimme pyörimään Kauniiden ja rohkeiden Parhaat häät –dvd:n... Voi apua!

Konsepti oli niin toimiva, että lähes sama setti tuli toteutettua siskojen (=elämän ystävien) kanssa pari viikkoa myöhemmin, kun oli meidän perinteisen siskoviikonlopun vuoro.

Onneksi nämä teemaviikonloput saatiin aikaiseksi. Sydänystäviltä kun oikeasti saa voimaa pysyä pystyssä silloin, kun omat jalat alkaa hapottaa. Ja siitä kiittäminen on tärkeä näin ystävänpäiväviikolla! Sitä kun ei koskaan tiedä, milloin omaan elämään tulee särö ja iso paha mieli. Silloin tuntee, että joku pitää kädestä, vaikka tätä ei olisikaan vieressä.

Ei siis muuta kuin hilirimpsis ja hyvää ystävänpäivää!

3 kommenttia:

  1. Aikamoinen helmi tuo kaunareiden dvd! :) (täällä toinen ko sarjaan koukuttunut)

    Aivan ihana idea tosiaan tuo rentoutumisviikonloppu. Ehkä voisin napata tämän idean itselleni, ei tee koskaan pahaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin yllättynyt siitä, että tarvittiin yli 2000 jaksoa ennen kuin oli Ridgen ja Brooken ekat häät! :)

      Täytyy muuten vinkata sun blogista mun yhdelle kaverille, joka just muutti Lontooseen. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...