Eri vuoden aikoina maiseman näkymät muuttuvat. Syksyllä on mahtavan kellertävää, talvella polku menee lumihangessa välillä pitkospuiden sivustakin, keväällä tulvien aikaan vesi nousee pitkospuiden tuntumaan ja näin kesällä kaislikko on miehenmitassa. Silti joka kerta meidän vakioreitti on kuin levollinen rauhoittumisriitti. Onhan se outoa, että ollaan linnuntietä Helsingin keskustasta nelisen kilometriä ja silti on niin hiljaista kuin joku olisi ottanut korvissa pauhaavasta äänilaitteesta volyymit pois.
Lammassaaressa on erinäinen määrä mökintapaisia rakennuksia, ja se on näköalatornia ja 1900-luvun alussa rakennettua Pohjolan pirtti-hirsipytinkiä lukuun ottamatta meille enemmän läpikulkusaari. Juhlatilan ohi kävellessä voi päästä kurkkimaan vaikka häiden tunnelmia, koska se toimii myös yksityistilaisuuksien paikkana. Näköalatorni on kyllä pyörähtämisen arvoinen, sillä nyt läheisellä rannalla laidunsi kyyttöjä.
Lammassaaren jälkeen tulee vielä Kuusiluoto, missä saattaa törmätä lampaisiin. Tänään olimme jo tovin istuneet kallioilla ja ihastelleet Arabianrannan silhuettia, kun läheisessä heinikossa rasahti. Siellä oli köllöttelemässä kolme lammasta.
Kuusiluoto on sellainen paikka, minne haluaisin viedä meidän kaikki vieraat. Se kun poikkeaa niin paljon tavallisista Helsingin ulkoilualueista ja on silti kosketuksen päässä kantakaupungista. Niin ja Kuusiluoto on myös erinomainen pussailupaikka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti