Nyt on eletty hetkessä, menty fiiliksen mukaan ja tehty nopeita päätöksiä.
Muse kuuluu ehdottomasti mun levylaukun lemppareihin. Hassua itse asiassa sanoa nykyään mikä on lempibändi. Sitä kun on varmaan viimeksi tiedusteltu lapsuuden ystäväkirjoihin kirjoiteltaessa.
Oon ollut useamman kerran Musen keikalla ja nyt ajattelin, että eiliselle Helsingin stadionkeikalle en osta lippuja. Eihän sitä nyt joka kerta tarvitse mennä katsomaan, kun liput kuitenkin maksavat melkoisesti ja valoisa kesäyö ei varmaan edes tekisi valoshowsta yhtä vaikuttavaa kuin areenatiloissa. Lippuaikeita toppuutteli sekin, että herrani oli matkoilla tämän viikonlopun ja olisin joutunut mennä katsomaan konserttia yksin.
Mutta mitä lähemmäs keikkapäivä tuli, sitä enemmän Muse-polte kasvoi sisälläni. Lehdissä tuntui olevan paljastuksia showsta, radiossa soitettiin bändin parhaimmistoa ja katukuvassa näkyi ulkomainontaa.
Lauantai koitti ja sää oli mitä helteisin jo aamusta alkaen, eikä sadetta ollut tiedossa illallekaan. Niinpä päätin kurkata Huuto.nettiin. Sieltähän löytyi myytäviä lippuja vaikka kuinka paljon. Hetken epäilin, että ovatko liput aitoja, mutta pyh. Nyt elin ”vaarallisesti” ja tein tarjouksen yhdestä myytävästä kohteesta.
Pari tuntia jännäilin, mutta kukaan muu ei korottanut hintaa, joten lippu napsahti minulle! Ai että ilostutti! Varsinkin kun maksoin pääsystä melkein puolet vähemmän kuin oikealla lippuluukulla. Ystävällinen myyjä toimitti lipun vielä läheiselle huoltsikalle.
Niinpä illan tullen lähdin stadionille itsekseni 25.000 muun katsojan sekaan. Eli ihan yksin en ollut. Niin ja tietenkin istumapaikkani oli kahden keski-ikäisen pariskunnan välissä. Se onkin sitten asia erikseen ja avaudun siitä tuonnempana.
Paikkani ei ollut ihan parhaalla sijainnilla, sillä A-katsomon yläpuolella oleva kattolippa oli niin matalalla, että se hieman rajoitti näkyvyyttä lavalle. Jatkossa ei kannata ainakaan ihan A-katsomon yläriviltä lippuja hankkia. Mutta näköhaasteet eivät haitanneet! Keikka oli niin hyvä ja parin biisin jälkeen siirryin muutaman energisen tyypin mallia noudattaen tyhjälle takariville laulamaan, tanssimaan ja taputtamaan. Oli ehkä kesän parhaita päätöksiä lähteä keikalle!
Toki kaksin kokeminen olisi ollut parempaa kuin sooloilu ja toivoin, että herrani olisi ollut vierellä. Mutta kyllä olisi harmittanut, jos olisin tyytynyt lukemaan Facebookista tuttujen keikkahehkutuksia. Viime hetken lippushoppailukin oli niin positiivinen kokemus, että saatanpa tehdä toistekin saman tempun.
No mikä siinä Musessa nyt sitten on niin ihmeellistä? Noh. Ennen kaikkea bändin soittotaito on niin huippuun viritettyä. Livetilanteissakin soitto ja laulu osuu tarkalleen oikealle nuotille (ainakin omissa korvissani). Biisit ovat älykkäitä ja jollain tapaa hypnoottisia, ja niistä saa energiapiikin. Aikoinaan opinnäytetyötä tehdessäni laitoin Musen soimaan korviin, kun halusin päästä hyvään kirjoitusflowhun. Niin ja ei Musen karismassa ole mitään moitittavaa ja menestyksestä huolimatta bändi arvostaa yleisöään. Toivottavasti nämä herrat soittavat vielä, kun ovat Rollareiden iässä.
Päättäkäämme tämä kertomus yhteen lemppariini Muselta eli Starlightiin.
sunnuntai 28. heinäkuuta 2013
tiistai 23. heinäkuuta 2013
Kukoistava yrttitarha parvekkeella
Mulla on vallan jäänyt raportoimatta kuinka meidän keväällä viljelylle yrttitarhalle kävi. Meistä ilmeisesti on muokkautunut pieniä kaupunkiviljelijöitä, sillä pienistä taimista on pöhähtänyt varsinainen yrttiplantaasi.
Kiitokset tästä kuuluu pitkälti herralleni, jonka vastuulla yrttien kastelu on ollut koko kesän. Aikaisempina kesinä olemme nimittäin huomanneet, että jos molemmat kastelevat kesäkukkia, ne hukkuvat alta aikayksikön.
Mutta nyt järjestäytyneen kastelujärjestelmän avulla basilikat, persiljat, sitruunamelissat, oreganot ynnä muut voivat mainiosti. Ruohosipuli taitaa olla ainoa, joka on osoittanut mieltään kitukasvuisuudellaan.
Viljelyinnon vieminä hankimme vielä ensimmäisten idättämisien jälkeen minitomaattipuskan Plantagenista ja chilipuskan K-raudasta. Niin ja viimeisenä laitoimme vielä herneet ja mansikat itämään. Yksi hernepalko ainakin on tulossa, mutta siitä ei taida ihan keitoksi asti riittää. Ensimmäiset mansikat eivät taida tälle suvea ehtiä. Kasvua toki hillitsee se, etteivät nämä vihannat pääse kasvamaan avomaalle, vaan ovat sisäsiististi parvekkeella.
Hienosta sadosta huolimatta nyt ollaan jälleen uuden probleeman edessä. Nimittäin nyt kun yrtit on saatu niin hienosti kukoistamaan, niin eihän niitä malta syödä. Lähtökohta kun oli saada yrtit pysymään edes jollain tapaa hetken hengissä. Toinen uhka puolestaan on se, että taloutemme pääviljelijä on poissa seuraavan viikon ja kasteluvastuu siirtyy minulle. Voi olla, että laulelen täällä Rauli Badding Somerjoen sanoin ”kuihtuu kesäinen maa…”
Kiitokset tästä kuuluu pitkälti herralleni, jonka vastuulla yrttien kastelu on ollut koko kesän. Aikaisempina kesinä olemme nimittäin huomanneet, että jos molemmat kastelevat kesäkukkia, ne hukkuvat alta aikayksikön.
Mutta nyt järjestäytyneen kastelujärjestelmän avulla basilikat, persiljat, sitruunamelissat, oreganot ynnä muut voivat mainiosti. Ruohosipuli taitaa olla ainoa, joka on osoittanut mieltään kitukasvuisuudellaan.
Viljelyinnon vieminä hankimme vielä ensimmäisten idättämisien jälkeen minitomaattipuskan Plantagenista ja chilipuskan K-raudasta. Niin ja viimeisenä laitoimme vielä herneet ja mansikat itämään. Yksi hernepalko ainakin on tulossa, mutta siitä ei taida ihan keitoksi asti riittää. Ensimmäiset mansikat eivät taida tälle suvea ehtiä. Kasvua toki hillitsee se, etteivät nämä vihannat pääse kasvamaan avomaalle, vaan ovat sisäsiististi parvekkeella.
Hienosta sadosta huolimatta nyt ollaan jälleen uuden probleeman edessä. Nimittäin nyt kun yrtit on saatu niin hienosti kukoistamaan, niin eihän niitä malta syödä. Lähtökohta kun oli saada yrtit pysymään edes jollain tapaa hetken hengissä. Toinen uhka puolestaan on se, että taloutemme pääviljelijä on poissa seuraavan viikon ja kasteluvastuu siirtyy minulle. Voi olla, että laulelen täällä Rauli Badding Somerjoen sanoin ”kuihtuu kesäinen maa…”
 |
| Yrttisatoa |
 |
| Tuholainen plantaasilla? Ehei, se on minikuokka. |
 |
| Minikasvihuoneen katto tuli viinilasissa kasvaneelle basilikalle vastaan. |
 |
| Joko tämä chili on vihreää lajia tai sitten se on raaka. |
 |
| Pari minitomaattia odottaa vielä punastumistaan. |
 |
| No nyt alkoi tehdä pastaa mieli! Ehkä tästä malttaa pari lehteä napata. |
sunnuntai 14. heinäkuuta 2013
Sunnuntaireippailu Vanhankaupunginlahdella
Lammassaari ja etenkin Kuusiluoto ovat semmoisia paikkoja, minne on päästävä ihastelemaan Helsinkiä tasaisin väliajoin. Paikat sijaitsevat Vanhankaupunginlahdella ja kulku sinne käy pitkospuita pitkin kaislikon läpi.
Eri vuoden aikoina maiseman näkymät muuttuvat. Syksyllä on mahtavan kellertävää, talvella polku menee lumihangessa välillä pitkospuiden sivustakin, keväällä tulvien aikaan vesi nousee pitkospuiden tuntumaan ja näin kesällä kaislikko on miehenmitassa. Silti joka kerta meidän vakioreitti on kuin levollinen rauhoittumisriitti. Onhan se outoa, että ollaan linnuntietä Helsingin keskustasta nelisen kilometriä ja silti on niin hiljaista kuin joku olisi ottanut korvissa pauhaavasta äänilaitteesta volyymit pois.
Lammassaaressa on erinäinen määrä mökintapaisia rakennuksia, ja se on näköalatornia ja 1900-luvun alussa rakennettua Pohjolan pirtti-hirsipytinkiä lukuun ottamatta meille enemmän läpikulkusaari. Juhlatilan ohi kävellessä voi päästä kurkkimaan vaikka häiden tunnelmia, koska se toimii myös yksityistilaisuuksien paikkana. Näköalatorni on kyllä pyörähtämisen arvoinen, sillä nyt läheisellä rannalla laidunsi kyyttöjä.
Lammassaaren jälkeen tulee vielä Kuusiluoto, missä saattaa törmätä lampaisiin. Tänään olimme jo tovin istuneet kallioilla ja ihastelleet Arabianrannan silhuettia, kun läheisessä heinikossa rasahti. Siellä oli köllöttelemässä kolme lammasta.
Kuusiluoto on sellainen paikka, minne haluaisin viedä meidän kaikki vieraat. Se kun poikkeaa niin paljon tavallisista Helsingin ulkoilualueista ja on silti kosketuksen päässä kantakaupungista. Niin ja Kuusiluoto on myös erinomainen pussailupaikka.
Eri vuoden aikoina maiseman näkymät muuttuvat. Syksyllä on mahtavan kellertävää, talvella polku menee lumihangessa välillä pitkospuiden sivustakin, keväällä tulvien aikaan vesi nousee pitkospuiden tuntumaan ja näin kesällä kaislikko on miehenmitassa. Silti joka kerta meidän vakioreitti on kuin levollinen rauhoittumisriitti. Onhan se outoa, että ollaan linnuntietä Helsingin keskustasta nelisen kilometriä ja silti on niin hiljaista kuin joku olisi ottanut korvissa pauhaavasta äänilaitteesta volyymit pois.
Lammassaaressa on erinäinen määrä mökintapaisia rakennuksia, ja se on näköalatornia ja 1900-luvun alussa rakennettua Pohjolan pirtti-hirsipytinkiä lukuun ottamatta meille enemmän läpikulkusaari. Juhlatilan ohi kävellessä voi päästä kurkkimaan vaikka häiden tunnelmia, koska se toimii myös yksityistilaisuuksien paikkana. Näköalatorni on kyllä pyörähtämisen arvoinen, sillä nyt läheisellä rannalla laidunsi kyyttöjä.
Lammassaaren jälkeen tulee vielä Kuusiluoto, missä saattaa törmätä lampaisiin. Tänään olimme jo tovin istuneet kallioilla ja ihastelleet Arabianrannan silhuettia, kun läheisessä heinikossa rasahti. Siellä oli köllöttelemässä kolme lammasta.
Kuusiluoto on sellainen paikka, minne haluaisin viedä meidän kaikki vieraat. Se kun poikkeaa niin paljon tavallisista Helsingin ulkoilualueista ja on silti kosketuksen päässä kantakaupungista. Niin ja Kuusiluoto on myös erinomainen pussailupaikka.
sunnuntai 7. heinäkuuta 2013
Murinasta murteeseen
Tarina lähtee liikkeelle työpaikkani kuntosalilta, jota kaikki talon työntekijät voivat käyttää. Jokaisella on oma tapa treenata, mutta joidenkin tyyli ravistelee mun mielenrauhaa. Jotkut nimittäin liikehtivät verkkaisesti crosstrainerin päällä lukien samalla lifestyle-lehtiä hikeä peläten. Ja jotkut puolestaan viettävät aikaa juttelemalla kovaan ääneen muiden kanssa palauttelujen aikana.
Eräs herra erityisesti on kiinnittänyt huomioni negatiivisessa mielessä. Hän nimittäin puhuu puhelimeen useampaan otteeseen treeninsä aikana. Ei salille tulla puhumahan, vaan hikoolemahan niinku oltaas saunas!
En tietenkään ollut asiasta henkilölle maininnut, ennen kuin kyseinen henkilö saapui samoihin after work -kekkereihin taannoin. Pienessä nousukiidossa en voinut hillitä itseäni kun esittäydyimme, vaan nimien vaihdoin jälkeen pamautin mielipiteeni muka äreänä hänen salilla patsastelustaan. Tietenkin pokkani petti heti tämän jälkeen ja palautteen vastaanottajakin hoksasi, että huumorilla mennään.
”Eikun mun on pitää soittaa personal trainerille varmistaakseni, että pitikö mun tehdä 11 vai 12 toistoa”. Loistava paikkaus! En nyt muista/osaa kertoa tasan tarkkaan miten hän sanansa muotoili, mutta puheesta paistoi vahvasti jokin murre. Selvisi, että mies on Kuopion poikia.
Jostain syystä oon aina pitänyt savolaisten lupsakasta luonteesta ja tälläkin kertaa jouduin taipumaan. Kaikki salilla tapahtuneet ärtymiset unohtui siinä samassa, kun puhe meni viäntämiseen ja kiäntämiseen. Ihminen on rehellinen, kun se antaa alkuperäisen puhetavan kuulua nuotissaan. Ja muutenkin murteet ovat kiehtovia.
Niinpä joudunkin katsomaan itseäni peiliin. Oon asunut Helsingissä seitsemän vuotta ja olen kuvitellut, että Etelä-Pohjanmaa kuuluu edelleen puheessani. Viikonloppuna seurueeseemme liittyi henkilö, jota en ollut aiemmin tavannut. Illan myöhäistunneilla hän alkoi arvuutella, mistä kukin on kotoisin puhetavan perusteella. Omalla kohdallani hän ei osannut veikata oikein mitään. Mitä ihmettä? Ilmeisesti perjantaina puheessani ei ole kuulunut leviää puhetta lainkaan tai sitten vaan olen vahingossa valinnut kielivalikosta yleiskielen asetuksiini.
Harmitti kuitenkin niin, että melkein meni ilta pilalle siinä. Helkkari! Omasta mielestäni kun murteeni paljastuu sanoistani varsinkin, kun innostun. No ainakin pohjalainen suoruus on jossain määrin säilynyt jo ihan tätä salipatsastelu -palautetta ajatellen. Ai niin, haluatteko tietää mitä tapahtui, kun olin niiden after work -juhlien jälkeen ensimmäistä kertaa Kuopion pojan kanssa yhtä aikaa salilla? Noh, meni noin kymmenen minuuttia ja herran puhelin pärähti soimaan. Hohohooo! Nyt kuitenkin tunnemme jo paremmin, joten pystyin huikkaamaan pilke silmä kulmassa ”puhelin pukuhuoneeseen ja hikeä pintaan!” Ja taas naurettiin.
Eräs herra erityisesti on kiinnittänyt huomioni negatiivisessa mielessä. Hän nimittäin puhuu puhelimeen useampaan otteeseen treeninsä aikana. Ei salille tulla puhumahan, vaan hikoolemahan niinku oltaas saunas!
En tietenkään ollut asiasta henkilölle maininnut, ennen kuin kyseinen henkilö saapui samoihin after work -kekkereihin taannoin. Pienessä nousukiidossa en voinut hillitä itseäni kun esittäydyimme, vaan nimien vaihdoin jälkeen pamautin mielipiteeni muka äreänä hänen salilla patsastelustaan. Tietenkin pokkani petti heti tämän jälkeen ja palautteen vastaanottajakin hoksasi, että huumorilla mennään.
”Eikun mun on pitää soittaa personal trainerille varmistaakseni, että pitikö mun tehdä 11 vai 12 toistoa”. Loistava paikkaus! En nyt muista/osaa kertoa tasan tarkkaan miten hän sanansa muotoili, mutta puheesta paistoi vahvasti jokin murre. Selvisi, että mies on Kuopion poikia.
Jostain syystä oon aina pitänyt savolaisten lupsakasta luonteesta ja tälläkin kertaa jouduin taipumaan. Kaikki salilla tapahtuneet ärtymiset unohtui siinä samassa, kun puhe meni viäntämiseen ja kiäntämiseen. Ihminen on rehellinen, kun se antaa alkuperäisen puhetavan kuulua nuotissaan. Ja muutenkin murteet ovat kiehtovia.
Niinpä joudunkin katsomaan itseäni peiliin. Oon asunut Helsingissä seitsemän vuotta ja olen kuvitellut, että Etelä-Pohjanmaa kuuluu edelleen puheessani. Viikonloppuna seurueeseemme liittyi henkilö, jota en ollut aiemmin tavannut. Illan myöhäistunneilla hän alkoi arvuutella, mistä kukin on kotoisin puhetavan perusteella. Omalla kohdallani hän ei osannut veikata oikein mitään. Mitä ihmettä? Ilmeisesti perjantaina puheessani ei ole kuulunut leviää puhetta lainkaan tai sitten vaan olen vahingossa valinnut kielivalikosta yleiskielen asetuksiini.
Harmitti kuitenkin niin, että melkein meni ilta pilalle siinä. Helkkari! Omasta mielestäni kun murteeni paljastuu sanoistani varsinkin, kun innostun. No ainakin pohjalainen suoruus on jossain määrin säilynyt jo ihan tätä salipatsastelu -palautetta ajatellen. Ai niin, haluatteko tietää mitä tapahtui, kun olin niiden after work -juhlien jälkeen ensimmäistä kertaa Kuopion pojan kanssa yhtä aikaa salilla? Noh, meni noin kymmenen minuuttia ja herran puhelin pärähti soimaan. Hohohooo! Nyt kuitenkin tunnemme jo paremmin, joten pystyin huikkaamaan pilke silmä kulmassa ”puhelin pukuhuoneeseen ja hikeä pintaan!” Ja taas naurettiin.
torstai 4. heinäkuuta 2013
Kansallisromanttista kesälomailua
Nykyään ilmeisesti täytyisi aina lähteä lomalle ulkomaanmatkalle. Ainakin se on pääteltävissä työmaan small talk-kestokysymyksestä ”onko mitään matkoja tiedossa lomalla?”. Eipä siinä, matkalle on kutkuttavan ihanaa lähteä, mutta aina ei tarvitse lähteä merien taa kalastelemaan lomakokemuksia.
Suuntasin omalla ensimmäisellä lomapätkälläni synnyinkulmille Lakeuksille ja voi pojat siellä oli tunnelmaa.
Esimerkiksi mummopyöräily on aivan mahtavaa! Kuinka vapauttavaa onkaan polkea hiekkateillä vaihteettomalla mummopyörällä peltojen keskellä. Aurinko häikäisi taivaalla, hiukset hulmusivat putkella, eikä ketään näkynyt ihmettelemässä, kun lauloin samalla Katri Helenan Vasten auringon siltaa volyymia säästelemättä. Ja hyvin huvittavaa on myös se, kun alamäen jälkeen alkaa jälleen polkea, mutta rattaat eivät vielä otakaan vastaan ja jalat vispaavat tyhjää.
Lomani aikana sisarenlapset olivat mummolassaan hoidossa ja jotenkin leikkipuuhat delegoitiin mulle. Mutta mukavaahan se vain oli taantua parikymmentä vuotta nuoremmaksi. Olin ihan unohtanut, kuinka jännää oli lymytä piilossa. Tai ehtikö käydä polkaisemassa kymmenen tikkua laudalta ennen kuin etsijä näkee mut. En ehtinyt.
Löysin myös takavuosien hittilelun eli Koosh-pallot ja niille tarkoitetut trikoomailat. Kuka muistaa tv-mainoksen laulun ”Koosh on hauskuus uus?” Harmi, etten hoksannut ottaa kuvaa niistä. Tiedättekö muuten mikä on maatalon sulkapallohalli? No tietenkin heinälato. Ei paljon sateet häirinneet pelailuja, kun palloteltiin korkeakattoisessa ulkorakennuksessa. Sulkapallo saattoi tosin päätyä pyramidin kokoisen halkopinon huipulle.
Kesäistä hyötyliikkumista tuli tehtyä myös sahan kahvassa. Menin möläyttämään ystävien mökillä vieraillessamme, että halkohommat ovat mielestäni kansallisromanttisia. Siinä samassa sain luvan tarttua sahaan ja tehdä ojentajatreeniä puukasan äärellä.
Ulkona mulla vaan ei ole kesäisin aina kovin kivaa. Ihoni nimittäin on kovin herkkä ja hyttysten pysähdys ihollani saa aikaan komeat patit. Vaikka myrkyt ja karkotesavut olisivatkin huolehdittuina, niin silti aina joku inisijä käy verottamassa verivarantojani. Onneksi allergialääkkeet hillitsevät raapimista. Silti tänä vuonna uusi oire hyttysten puremien ympärillä on ollut mustelmat. Melkoista pommitusta siis! Mieluummin vetäydynkin ulkoa sisätiloihin ja keksin auringonpalvomisen sijasta jotain muuta tekemistä esim. leipomista ja syömistä.
Ja voi että! Uudet perunat! Kuinka hyvää voi ollakaan vastasyntyneet potaatit ja voinokare kera tillin. Ähky oli monta kertaa lähellä.
Synnyinkodissani eli kotona-kotona, kuten tapaan sanoa, leivon yleensä kanelipullaa. Sitä voisin oikeastaan sanoa yhdeksi harrastuksekseni. Se on niin rentouttavaa, koska ei siinä voi liikaa hötkyillä. Taikinalle on annettava aikansa nousta ja vielä toistamiseen muotoon pyöräytettynä. Äitini monitoimikone on suoraan 60-luvulta ja vetää vaikka kahden maitolitran pullataikinan. Siksi kerralla tuleekin pyöräytettyä pullapussit koko lähisuvulle.
Ja lopuksi vielä tahtoisin sanoa, että se on ihan ok, jos syö putkeen kolme grillimakkaraa. Ensimmäistä ei ehdi kunnolla maistaa, toisen kohdalla pääsee jo makuun ja kolmannesta ehtii jo rauhassa nauttia.
Kansallisromanttista loppukesää meille kaikille!
Suuntasin omalla ensimmäisellä lomapätkälläni synnyinkulmille Lakeuksille ja voi pojat siellä oli tunnelmaa.
Esimerkiksi mummopyöräily on aivan mahtavaa! Kuinka vapauttavaa onkaan polkea hiekkateillä vaihteettomalla mummopyörällä peltojen keskellä. Aurinko häikäisi taivaalla, hiukset hulmusivat putkella, eikä ketään näkynyt ihmettelemässä, kun lauloin samalla Katri Helenan Vasten auringon siltaa volyymia säästelemättä. Ja hyvin huvittavaa on myös se, kun alamäen jälkeen alkaa jälleen polkea, mutta rattaat eivät vielä otakaan vastaan ja jalat vispaavat tyhjää.
Lomani aikana sisarenlapset olivat mummolassaan hoidossa ja jotenkin leikkipuuhat delegoitiin mulle. Mutta mukavaahan se vain oli taantua parikymmentä vuotta nuoremmaksi. Olin ihan unohtanut, kuinka jännää oli lymytä piilossa. Tai ehtikö käydä polkaisemassa kymmenen tikkua laudalta ennen kuin etsijä näkee mut. En ehtinyt.
Löysin myös takavuosien hittilelun eli Koosh-pallot ja niille tarkoitetut trikoomailat. Kuka muistaa tv-mainoksen laulun ”Koosh on hauskuus uus?” Harmi, etten hoksannut ottaa kuvaa niistä. Tiedättekö muuten mikä on maatalon sulkapallohalli? No tietenkin heinälato. Ei paljon sateet häirinneet pelailuja, kun palloteltiin korkeakattoisessa ulkorakennuksessa. Sulkapallo saattoi tosin päätyä pyramidin kokoisen halkopinon huipulle.
Kesäistä hyötyliikkumista tuli tehtyä myös sahan kahvassa. Menin möläyttämään ystävien mökillä vieraillessamme, että halkohommat ovat mielestäni kansallisromanttisia. Siinä samassa sain luvan tarttua sahaan ja tehdä ojentajatreeniä puukasan äärellä.
Ulkona mulla vaan ei ole kesäisin aina kovin kivaa. Ihoni nimittäin on kovin herkkä ja hyttysten pysähdys ihollani saa aikaan komeat patit. Vaikka myrkyt ja karkotesavut olisivatkin huolehdittuina, niin silti aina joku inisijä käy verottamassa verivarantojani. Onneksi allergialääkkeet hillitsevät raapimista. Silti tänä vuonna uusi oire hyttysten puremien ympärillä on ollut mustelmat. Melkoista pommitusta siis! Mieluummin vetäydynkin ulkoa sisätiloihin ja keksin auringonpalvomisen sijasta jotain muuta tekemistä esim. leipomista ja syömistä.
Ja voi että! Uudet perunat! Kuinka hyvää voi ollakaan vastasyntyneet potaatit ja voinokare kera tillin. Ähky oli monta kertaa lähellä.
Synnyinkodissani eli kotona-kotona, kuten tapaan sanoa, leivon yleensä kanelipullaa. Sitä voisin oikeastaan sanoa yhdeksi harrastuksekseni. Se on niin rentouttavaa, koska ei siinä voi liikaa hötkyillä. Taikinalle on annettava aikansa nousta ja vielä toistamiseen muotoon pyöräytettynä. Äitini monitoimikone on suoraan 60-luvulta ja vetää vaikka kahden maitolitran pullataikinan. Siksi kerralla tuleekin pyöräytettyä pullapussit koko lähisuvulle.
Ja lopuksi vielä tahtoisin sanoa, että se on ihan ok, jos syö putkeen kolme grillimakkaraa. Ensimmäistä ei ehdi kunnolla maistaa, toisen kohdalla pääsee jo makuun ja kolmannesta ehtii jo rauhassa nauttia.
Kansallisromanttista loppukesää meille kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
