Juhlava vanilja-mustikkapiirakka

Tämän syksyn yksi lemppari tv-ohjelmistani oli Koko Suomi leipoo -reality. Vaikka en olekaan itse mikään mestarikondiittori, joka jaksaisi näprätä pienten koristeluyksityiskohtien kanssa, niin laskeskelin, etten olisi ihan ensimmäisten joukossa kilpailusta tippunut.

Tein itselleni leivontahaasteen, jossa leivoin joka viikko samalla kilpailuteemalla jotain omaksi ilokseni. Tuotoksen vein aina seuraavana päivänä työmaalle kollegojen herkuteltavaksi. Yksi onnistunein kokeilu oli Kinuskikissan reseptilaarista löydetty vanilja-mustikkapiirakka.

Mielestäni mustikkapiirakoissa on aina se haaste, että seuraavana päivänä piirakka näyttää surullisen eilispäiväiseltä. Nyt lähdin ihan Googlen kuvahaun perusteella hakemaan sellaista reseptiä, joka saattaisi näyttää tuoreelta vielä jääkaappiyön jälkeenkin.

Tämä vanilja-mustikkapiirakka oli ennen kaikkea herkullinen ja sen lisäksi se säväytti aineksillaan. Tai minä en ainakaan aiemmin ole sellaista marjapiirakkaa syönyt mikä sisältää vaniljakiisseliä.

Tämä kotileipuri saikin haasteen eteensä, sillä en ollut aiemmin tehnyt itse kiisseliä. No, paakuiksihan se uhkasi mennä. Toisella leivontakerralla menin suosista äidin kiisselioppiin ja heti tuli sileä ja tasainen kiisseli.

Lisäksi piirakan pohjaan tulee kardemummaa, mikä tuo kivan lisäaromin makuelämykseen. Piirakan päälle tulee runsaasti mustikoita (6 dl -> noin 2 pakastemustikkapussia), jonka ansiosta leipomus on mehukas.

Oliko piirakka sitten tuore vielä seuraavana päivänä? Kyllä! Maku itse asiassa kehittyi yön aikana, koska vaniljakiisseli ehti rauhassa hyytyä ja maku korostui paremmin kuin uunilämpimänä. Tämän piirakan voisi tehdä vaikka juhliin tarjolle ja valmistaa sen jo edeltävänä päivänä ajan säästämiseksi.

Kinuskikissan vanilja-mustikkapiirakka

Pohja:
150 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl kardemummaa

Täyte:
¾ dl perunajauhoja
½ dl sokeria
4 dl kevytmaitoa
1 keltuainen
1 vaniljatanko tai 3 maustemittaa vaniljajauhetta
200 g vaniljatuorejuustoa
1 kananmuna
6 dl mustikoita
2 rkl perunajauhoja
2 rkl sokeria

• Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita muutamassa erässä taikinaan. Levitä voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
• Sekoita kattilassa perunajauhot ja sokeri. Lisää joukkoon vähän kerrassaan maito. Lisää vispilällä sekoittaen keltuainen. Mikäli käytät vaniljatankoa, halkaise se pituussuunnassa ja laita puolikkaat kattilaan. Jos käytät vaniljajauhetta, lisää se kattilaan.
• Kuumenna kiisseliä liedellä koko ajan sekoittaen, kunnes se pulpahtaa muutaman kerran. Nosta pois liedeltä. Poimi mahdolliset vaniljatangon puolikkaat kiisselistä. Sekoita joukkoon vaniljatuorejuusto ja kananmuna. Levitä pohjan päälle.
• Sekoita mustikoihin perunajauhot ja sokeri. Levitä mustikat vaniljatäytteen päälle. 
• Paista 200 asteessa 45 minuuttia. Suojaa pinta foliolla, jos pohjan reunat tummuvat liikaa ennen ajan täyttymistä. Anna piirakan jäähtyä hetken aikaa ennen tarjoilemista.

Kuvalliset valmistusohjeet löytyy Kinuskikissan sivuilta.

Uusi ura kotona – ajatuksia äitiysloman soolo-osuudesta

Tässä syksyn aikana vatsani on päässyt pyöristymään yhden pienen ihmisen verran ja meidän perheen kolmannen persoonan arvioitu saapumisaika onkin jo parin viikon kuluttua.

Nyt kun olen ollut kotona äiteelomalla kolmisen viikkoa, on tässä ollut hyvin uuteen tulevaan uraan kotona. Uusia titteleitä olen keksinyt itselleni liudan; Äitee, Mama, Kotihengetär, Lady of the House, Wannabe Bree van de Kamp, mitä näitä nyt on…

Viimeisimmän varsinaisen tienestini parissa ehdin puuhailla neljän vuoden verran ja pidin työstäni edelleen. Työmaalta poisjääminen oli omanlainen suruprosessi, vaikka paikkani jäikin sinne odottamaan comebackiä. Mutta onhan se nyt outoa, kun yhtäkkiä ei näe työpaikalta löytyneitä ystäviä enää päivittäin, hersyvät lounashetket vaihtuu yhden hengen lounaisiin puhumattakaan nyt kivoista työproggiksista. Mutta täytyy kyllä myöntää, että viimeisten viikkojen pitkien työpäivien ja seuraajan perehdyttämisurakan jälkeen oli huojentavaa lähteä töistä. Ihan kuin taakka olisi tipahtanut harteilta, kun työpaikan ovi sulkeutui takana.

Mitä nyt sitten oon päivisin tehnyt? Etukäteen en hirmuisesti ehtinyt ja jaksanut työpäivien jälkeen tehdä mitään vauvavalmisteluja. Joten ensimmäinen projekti oli pikkuvaatteiden pyykkäys ja silitys. Kyllä, mä silitin kaikki vaatteet, että ne olisi mahdollisimman pehmoisia tuoretta ihoa vasten.

Pyykkimuijailua riitti moneksi päiväksi, sillä äitiyspakkauksen vaatteiden lisäksi saatiin siskojen lasten vaatteita kassikaupalla. Mitään isompia vaatehankintoja ei siis ole tarvinnut tehdä, mutta en tietenkään ole voinut vastustaa muutamien minivaatteiden shoppaamista.

Ruokaa tulee tietenkin tehtyä paljon useammin kuin aiemmin, mutta se passaa, sillä tykkään kokkailla. Nyt kun voi puuhailla keittiössä ajan kanssa, eikä vaan sutaista nopsasti jotain pitkän työpäivän jälkeen, oon tehnyt useammin uuniruokia ja keittoja. Ja niitä oon syönyt sitten seuraavana päivänä lounaana.

Ja koska ruokaa tulee tehtyä päivittäin, on myös kaupassa käytävä tiheämpään. Ja kyllä kuulkaa ruokakauppojen hinnoissa on eroja. Oon nimittäin alkanut tutustua myös Lidlin valikoimaan ja jotenkin sen kaupan kassalla loppusumma on aina pienempi kuin Koossa ja Ässässä, vaikka kauppakassin sisältö on suurin piirtein sama. Täytyy tosin tehdä vielä tarkempaa hintavertailua.

Liikkumisellekin on löytynyt ihan erilailla aikaa, kun kävelylle voi lähteä vaikka heti aamupalan jälkeen ja joogamaton voi rullata auki silloin kun venyttelylle on tarvetta. Oon pyrkinyt liikkumaan jollain tapaa päivittäin sillä se kuitenkin edesauttaa tulevan synnytyskoettelemuksen sietämistä.

Tänä vuonna perinteisen sukujoulun sijasta vietetään joulunpyhät kaupungissa joko kahdestaan tai kolmestaan. Jouluihmisenä tämä on hippasen vaikea pala mulle, kun ei pääse äidin perinneherkkujen ääreen. Mutta toisaalta on upiaa päästä itse tekemään omanlaista joulua. Niinpä olemme jo hankkineet tehdasvalmisteisen kuusen ja se on viritettynä kaikkine palloineen olkkariin. Ja kyllä joulunajan menukin alkaa hiljalleen hahmottua päähän. Lisäksi mun jokajouluinen tapa on istua ja kirjoittaa joulutarina joulukalenterin malliin lähipiirille ja se kirjoitusprosessi vei oman aikansa jo marraskuun puolella.

Ja tietenkin oon hemmotellut itseäni. Oon käynyt spa-hoidossa, iltapäiväteellä, leffassa, treffannut kavereita, lukenut kirjaa sohvalla työmatkojen sijasta, herkutellut kahviloissa ja sitä rataa. Mutta näistä voikin ammentaa erikseen juttua tuonnempana.

Kun nyt vaan pystyisi pitämään itsensä erossa liiallisesta Candy Crashin pelaamisesta...

Nahkalaukun uusi elämä

Rakastuin Lumi Accessoriesin nahkalaukkuihin oitis, kun näin tämän laukun mainoksen ehkä 5 vuotta sitten. Lempi syveni, kun sain selville, että laukut ovat suomalaista suunnittelua ja ne on istahtaa mun skandinaavishenkiseen pelkistettyyn makuun.

En kuitenkaan hankkinut tuota XXL-koon ihanaa keltaista nahkalaukkua, vaan ensimmäinen Supermarket-laukkuni oli L-kokoa ja vuosi pari sen jälkeen hankin vielä pitkän haaveilemani konjakinvärisen laukun M-koossa. Vaikka en suhtaudu pakkomielteisesti laukkuihin ja kenkiin, niin ai että mä olin onnellinen tästä unelmieni laukusta, johon panostin kolikkoja vähän enemmän.

Vaan kuinkas sitten kävikään? Tuli paahtava aurinko, tuli sade, tuli talvi ja näiden lisäksi hieman hankaumia. Kaikista suoja-aineista ja ohjeiden mukaisesta hyvästä huolenpidosta huolimatta nahkalaukun huokoinen pinta alkoi menettää parhaiden päiviensä hehkua ja alkoi kulahtaa kuin ikääntyvä ja hoitamaton iho. Tämä kaikki kävi yllättävän nopeasti oston jälkeen, etten ollut uskoa, että laukku onkin kehno kestämään Suomen säätä.

Kävin Lumin liikkeessä sekä suutarilla kyselemässä vinkkejä värin eheyttämiseen ja netistä luin puhdistusvinkkejä. Suutari kielsi laittamasta pintaan värillistä suoja-ainetta, koska se saattaisi tehdä väristä vielä epätasaisemman. Sen sijaan hän neuvoi käyttämään väritöntä nahka-/kenkärasvaa, jossa oli mukana myös mehiläisvahaa. Sillä ja Lumi-liikkeestä ostamallani aineella hoidin laukkua pitkät ajat, mutta ei se tuntunut auttavan.

Yritin ajatella, että kulunut laukku on merkki reippaasta käytöstä ja kertoo osaltaan omaa tarinaansa. Ja monessa lempilaukkuni olikin mukana. Mutta silti mieltä kaihersi laukun entisaikojen hehku. Etenkin silloin kun joku sattui ihmettelemään, että onko kyseessä oikeasti sama laukku. Miten se voi olla noin vaalea nykyään? Niinpä! Laukun käyttö alkoi jäädä äärimmäisen vähälle, ja se pääsi mukaan vain lomareissuille. Ulkomaiden metropoleissa kun se oli edelleen niin näppärän kokoinen ja kätevä käyttää.

Hiljattain päätin, että aivan sama miten laukun värille käy. Minä koitan sävyttää sitä värillisellä aineella. Nappasin lähimmältä kenkäosastolta suurin piirtein samaa sävyä olevan nahka-aineen ja painelin kotiin testaamaan. Myyjä neuvoi puhdistamaan laukun pinnan ennen värikäsittelyä ja sen jälkeen odottamaan sen kuivumista. Muuten vaatteet saattavat muuttua ruskeiksi.

Ja nyt ihmettelen, että miksi en koittanut värikäsittelyä aiemmin. Laukusta tuli melkein entisen veroinen!


Käytin Wolyn Shoe Creamin värisävyä light brown (006). Aineen luvataan peittävän pinnassa olevat naarmut, kirkastavan väriä ja suojaavan nahan myös kosteudelta. Ja toistaiseksi väri on pitänyt pintansa, vaikka se on saanut niskaansa vesikuuroja Irlannin matkalla. Muistin ottaa kuvat viime hetkillä ennen käsittelyä, joten pahoittelut, ettei vertausotokset ole mitenkään erityisen sommiteltuja.

Tein kuitenkin päätöksen, että niin suomalaislähtöisiä kuin Lumin tuotteet ovatkin, niin enää en niihin sijoita tämän pintahässäkän vuoksi. No okei, yhden pikkulaukun ostin jo, mutta se pääsee mukaan vain siisteihin juhliin. Ja ehkä paria laukkua olen jo katsellut sillä silmällä...