Kansallisromanttista kesälomailua

Nykyään ilmeisesti täytyisi aina lähteä lomalle ulkomaanmatkalle. Ainakin se on pääteltävissä työmaan small talk-kestokysymyksestä ”onko mitään matkoja tiedossa lomalla?”. Eipä siinä, matkalle on kutkuttavan ihanaa lähteä, mutta aina ei tarvitse lähteä merien taa kalastelemaan lomakokemuksia.

Suuntasin omalla ensimmäisellä lomapätkälläni synnyinkulmille Lakeuksille ja voi pojat siellä oli tunnelmaa.

Esimerkiksi mummopyöräily on aivan mahtavaa! Kuinka vapauttavaa onkaan polkea hiekkateillä vaihteettomalla mummopyörällä peltojen keskellä. Aurinko häikäisi taivaalla, hiukset hulmusivat putkella, eikä ketään näkynyt ihmettelemässä, kun lauloin samalla Katri Helenan Vasten auringon siltaa volyymia säästelemättä. Ja hyvin huvittavaa on myös se, kun alamäen jälkeen alkaa jälleen polkea, mutta rattaat eivät vielä otakaan vastaan ja jalat vispaavat tyhjää.

Lomani aikana sisarenlapset olivat mummolassaan hoidossa ja jotenkin leikkipuuhat delegoitiin mulle. Mutta mukavaahan se vain oli taantua parikymmentä vuotta nuoremmaksi. Olin ihan unohtanut, kuinka jännää oli lymytä piilossa. Tai ehtikö käydä polkaisemassa kymmenen tikkua laudalta ennen kuin etsijä näkee mut. En ehtinyt.

Löysin myös takavuosien hittilelun eli Koosh-pallot ja niille tarkoitetut trikoomailat. Kuka muistaa tv-mainoksen laulun ”Koosh on hauskuus uus?” Harmi, etten hoksannut ottaa kuvaa niistä. Tiedättekö muuten mikä on maatalon sulkapallohalli? No tietenkin heinälato. Ei paljon sateet häirinneet pelailuja, kun palloteltiin korkeakattoisessa ulkorakennuksessa. Sulkapallo saattoi tosin päätyä pyramidin kokoisen halkopinon huipulle.

Kesäistä hyötyliikkumista tuli tehtyä myös sahan kahvassa. Menin möläyttämään ystävien mökillä vieraillessamme, että halkohommat ovat mielestäni kansallisromanttisia. Siinä samassa sain luvan tarttua sahaan ja tehdä ojentajatreeniä puukasan äärellä.

Ulkona mulla vaan ei ole kesäisin aina kovin kivaa. Ihoni nimittäin on kovin herkkä ja hyttysten pysähdys ihollani saa aikaan komeat patit. Vaikka myrkyt ja karkotesavut olisivatkin huolehdittuina, niin silti aina joku inisijä käy verottamassa verivarantojani. Onneksi allergialääkkeet hillitsevät raapimista. Silti tänä vuonna uusi oire hyttysten puremien ympärillä on ollut mustelmat. Melkoista pommitusta siis! Mieluummin vetäydynkin ulkoa sisätiloihin ja keksin auringonpalvomisen sijasta jotain muuta tekemistä esim. leipomista ja syömistä.

Ja voi että! Uudet perunat! Kuinka hyvää voi ollakaan vastasyntyneet potaatit ja voinokare kera tillin. Ähky oli monta kertaa lähellä.

Synnyinkodissani eli kotona-kotona, kuten tapaan sanoa, leivon yleensä kanelipullaa. Sitä voisin oikeastaan sanoa yhdeksi harrastuksekseni. Se on niin rentouttavaa, koska ei siinä voi liikaa hötkyillä. Taikinalle on annettava aikansa nousta ja vielä toistamiseen muotoon pyöräytettynä. Äitini monitoimikone on suoraan 60-luvulta ja vetää vaikka kahden maitolitran pullataikinan. Siksi kerralla tuleekin pyöräytettyä pullapussit koko lähisuvulle.

Ja lopuksi vielä tahtoisin sanoa, että se on ihan ok, jos syö putkeen kolme grillimakkaraa. Ensimmäistä ei ehdi kunnolla maistaa, toisen kohdalla pääsee jo makuun ja kolmannesta ehtii jo rauhassa nauttia.

Kansallisromanttista loppukesää meille kaikille!

Ensikertaa pihatalkoissa ja kirpparimyyjättärenä

Vaikka tässä on ehtinyt kertyä vuosirenkaita yli kolmekymmentä, niin en ole koskaan aiemmin vielä päässyt osallistumaan taloyhtiön pihatalkoisiin. En ole suuremmin puutarhaihminen, joten aikaisempina vuosina on sattumalta tullut jotain muuta menoa. Tämän vuoden talkoopäivänä ei ollut mitään valmiita suunnitelmia, joten suuntasimme reippaan ujosti ahkeroimaan yhteisen pihan vuoksi.

Ja sehän oli itse asiassa ihan kivaa. Kunnostauduin haravan varressa ja se oli kiertoliikkeineen hyvää treeniä. Siistin sisätyöntekijän kämmenet tosin oli fyysisestä työstä hellänä loppupäivän.

Lauantaisten talkoiden jälkeisenä päivänä oli jälleen tiedossa oleskelua ulkona naapureiden kanssa. Taloyhtiömme pihalla nimittäin järjestettiin pihakirppis. En ole aiemmin myynyt Huutoa lukuun ottamatta mitään kirppareilla, mutta nyt innostuin täysin oman myyntipisteen pystyttämisestä. Tässä tapauksessa kun ei tarvinnut kantaa tavaroita muuta kuin ulos. Myyntituotteita valitessani tuli samalla tehtyä siivousoperaatio kaappeihin. Mahtavaa!

Onneksi sää oli mainio, eikä vesisade kastellut mun pientä boutiqueta. Ilma oli jopa niin aurinkoinen, että ihoni paloi ensimmäisen kerran tänä suvena. Eihän mulle tullut edes mieleen laittaa aurinkorasvaa toukokuussa!

Kolmen tunnin aikana olisi saanut käydä enemmänkin ostajia, mutta nyt on seuraavaa matkaa varten taksimatka ja lentokenttäoluet tienattu.

Tärkeämpää ehkä kuitenkin oli tutustuminen naapureihin. Todella harvoin tulee törmättyä edes saman rappukäytävän asukkeihin saati sitten pihan toisella puolella asuviin. Kaupustelun lomassa oli hyvin aikaa rupatella ja ideoida, mitä vastaavanlaisia yhteistempauksia voitaisiin jatkossa tehdä. Meillähän on kivoja naapureita!

Kirpparin päätteeksi ja myyntipaikan kasaamisen jälkeen roudasimme vielä porukalla taloyhtiön grillin ulos ja paistoimme parit makkarat. Ja mikä parasta, eilisistä pihatalkoista oli vielä jäänyt olutta ja siideriä. Ai että maistui hyvältä, kun oli päivän puhunut tohkeissaan. Ihan siinä kärtsänneen ihon punakin haaleni.

Kuppikakkujen kanssa kylään

Olen kaivanut itsestäni sisäisen Täydellisten naisten Bree Van de Kampini. Lupauduimme ystäväpariskunnalle muuttoavuksi, mutta aikataulut menivätkin haastaviksi, emmekä olisi ehtineet paikalle ennen viimeistä kannettavaa laatikkoa. Päätimme kuitenkin mennä kurkkaamaan, miltä uuden kodin fengshuit näyttävät. Mutta eihän sitä nyt kahta kättä heiluttaen sopinut mennä. Niinpä leipaisin mukaan muffinseja. Ihan niin kuin tv-sarjan Bree aina kun naapurustoon muutti uusi asukas!

Halusin tehdä vadelmamuffinsseja jollain kreemikuohkerolla. Reseptin löysin siten, että laitoin hakusanaksi vadelmamuffinsin ja valitsin Googlen kuvahaun perusteella kauneimman leipomuksen. Päädyin tekemään Leinikki-blogin ohjeella vadelma-valkosuklaa muffinsseja mangotwistillä.

Valmistus oli vallan helppoa. Ainekset vaan sekaisin ja herkut uuniin. Raastettu valkosuklaakeko näytti niin herkulliselta, että olisin voinut lusikoida sen parempiin suihin heti. Ja pakastevadelmatkin näyttivät niin fresseiltä ja mehukkailta, kun niistä pirskahteli väriä taikinaa sekoittaessa.

Haastavin vaihe oli uunilämpimien leivonnaisten kuljetus. Kuorrutteen lusikoin rasiaan ja otin pursotusvälineen kylään mukaan. Jos olisin pursottanut mango-tuorejuusto-tomusokeri-kuorrutteen valmiiksi, niin varmasti muffinsit olisivat menneet matkalla ylösalaisin ja lopputulos olisi ollut nolo sotku.

Perillä herkut olivat sopivan jäähtyneitä, mutta silti tuoreen maukkaita. Eikä kuorrutekaan sulanut kuppikakun päältä.

Ai että oli kiva viedä tällainen uunituore tervehdys nälkäisille muuttajille. Loppujen lopuksi leipomisesta ei ollut edes vaivaa, koska pidän tosi paljon siitä puuhasta. Hyvä vaan, kun sain viedä herkut jollekin muulle syötäväksi.