perjantai 23. elokuuta 2013

Mitä mukaan pitkälle lennolle?

Iiiiik! Me ollaan lähdössä tähänastisen elämän pisimmälle matkalle, kun etäisyyttä mitataan kilometreissä. Lähdemme nimittäin lentoon illalla ja määränpää on Telluksen toisella puolella Australiassa.

Ystäväpariskuntamme teki irtioton arkisesta elämästään ja muuttivat Down Underiin opiskelemaan. Tietenkin tästä saatiin hyvä tekosyy uudelle reissulle. Täytyyhän kavereita mennä moikkaamaan, koska muuten tulisi niin pitkä tauko tapaamiseen.

Matkakuume on lähtenyt jo nousemaan ja pakkauslistaan on kertynyt ranskalaisia viivoja kohta A4:n verran. Matkustamista kertyy suuntaansa vuorokauden verran. Täytyy siis aloittaa pakkaaminen matkavirikkeistä.

Matkustusmukavuus on ensiarvoisen tärkeää. Ajattelin laittaa ihan vaan leggarit ja joustavan mekon matkaksi. Villasukat löytyy myös laukusta, koska koneessa kuitenkin on sen verran ilmastoitu sää. Ai niin ja lentosukat on viritettävä sääriin jo ennen lentokentälle lähtöä.

Kuivan ja viileän ilman vuoksi mulla on aina kova jano koneessa. Täytyypi siis ostaa kentältä vettä gallonan verran. Sapuskaa lentoemot varmaan tarjoilevat riittävästi, mutta nappaan silti parit proteiinipatukat mukaan yllätysnälkää varten.

Kosteuttavaa huulirasvaa en saa unohtaa, sillä kärsin pienestä huulirasvapakkomielteestä, vaikka teinivuosista se onkin helpottanut. Meikillä en varmaan pakkeloi naamaani ollenkaan. Lennot kestävät vaihtoineen vuorokauden ympäri, joten hammasharja lienee myös aiheellinen.

Tarkoitus olisi heti nousun jälkeen painaa pää niskatyynyyn ja nukahtaa 10 kilometrin korkeuteen. Mutta näin ei kuitenkaan matkainnon vuoksi käy, joten mukaan lähtee myös monisatasivuinen pokkari (Bancol: Krokotiilin keltaiset silmät) ja lukemattomia akkainlehtiä. Toivottavasti myös lentokoneen viihdevalikoimassa on paljon hyviä romanttisia leffoja.

Onko lukijakunnassa kokemuksia reseptittömistä unilääkkeistä? Käyn varmaan vielä hakemassa sellaisia jostain luontaistuoteliikkeestä (esim. Sininen uni), sillä jos en saa unta, niin tämän naisen suusta saattaa tulla levotonta juttua.

Mitähän kaikkea mä unohdan pakata? Paikanpäältä kuitenkin saa hankittua kaiken unohtuneen, joten no worries mate! Lähtöselvitys on jo tehty netin kautta eli matka on käytännössä jo alkanut. Kohta lennetään ja seuraavaksi saattekin ihastella kuvasatoa koalista!

1 kommentti:

  1. Korvatulpat ja silmälaput on hyvä apu unen saantiin. Äläkä unohda kaulahuivia. Ilmastointi koneessa nappaa aina ensin niskaan. Ja joku kosteuttava kasvosuihke on ihana piristys, mulla ainakin kuivuu myös naama.

    Unilääkkeistä en tiedä. Olen mielummin ilman, jos sattuu, että kone tippuu, niin pittää olla tolokuissaan ;) Paitsi, että ei se tipu.

    Mahtavaa matkaa!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...