Millaisen taustamusiikin valitsisit Ravintola Brondan soittolistaksi?

Vietimme herrani kanssa kihlautumisen vuosipäivää, jota juhlistimme perinteisesti ranskalaissävytteisessä ravintolassa. Itse kosinta kun pari vuotta sitten tapahtui kevätsateen kastelemassa pariisilaispuistossa. Viime vuonna paikaksi valittiin Brasserie Le Havre. Tänä vuonna varasin pöydän Brondasta, vaikka täysin ranskalainen paikka se ei olekaan.

Valitsimme Brondassa 6 ruokalajin maistelumenun. Nammmmm!!! Haarukan kohteeksi pääsivät:

• Mushroom & Truffle arancini: Tryffelillä ja sienillä maustettua rapeaa risottoa ja tryffelimajoneesia
• Beetroot & smoked yoghurt: paahdettua punajuurta ja punajuuren lehtiä, savustettua jogurttia, saksanpähkinää, salviaa, rapeaa leipää
• Local fish stewed basque style: paahdettua taimenta, sinisimpukkaa, sherryllä maustettua tomaatti-sahramilientä, poltettua purjoa, sahrami-aiolia, rakuunaa, chorizoa
• Risotto Milanese: sahramilla maustettua risottoa
• "Cotoletta parmigiano" & fennel salad: parmesaanilla ja salvialla maustettu rapea possunkyljys, suolaista tomaattihilloketta, sitrus-fenkolisalaattia
• Chocolate & toffee: lämmintä suklaavanukasta, toffeejäätelöä, vaniljakastiketta, paahdettua valkosuklaata.

Ruoat tulivat pöytään ilman pitkiä odotteluja. Tästä ruokamäärästä tuli todellakin täyteen. Possun jälkeen vähän kauhistutti, että mahtuuko jälkkäri enää vatsaan. Mutta sinnehän sekin tuli lusikoitua. Mua ihastutti ravintolan sisustus ja erityisesti katosta köysien varassa roikkuvat valopallot.

Ainoa asia mikä jäi mietityttämään oli ravintolan soittolista. Itse en ehkä olisi valinnut ruokailun taustamusiikiksi Madonnan Like a virginiä tai Berlinin Take my breath awayta. Äänimaisema kun on tärkeä osa ravintolakokemusta, niin miksi ihmeessä biisivalinnat muistuttaa Novan soittolistaa. Käsittääkseni Bronda on Helsingin trendikkäimpiä ravintoloita juuri nyt.

Tästä saatiinkin hyvä keskustelu aikaiseksi: Jos olisit tämän paikan musiikkipäällikkö, millaisen soittolistan tekisit? Itse varmaan päätyisin Mad Men-sarjan soundtrackiin. Herrani puolestaan rakentaisi äänimiljöön ennemminkin fuusiojazzin varaan.

Älä ikinä lopeta Muse!

Nyt on eletty hetkessä, menty fiiliksen mukaan ja tehty nopeita päätöksiä.

Muse kuuluu ehdottomasti mun levylaukun lemppareihin. Hassua itse asiassa sanoa nykyään mikä on lempibändi. Sitä kun on varmaan viimeksi tiedusteltu lapsuuden ystäväkirjoihin kirjoiteltaessa.

Oon ollut useamman kerran Musen keikalla ja nyt ajattelin, että eiliselle Helsingin stadionkeikalle en osta lippuja. Eihän sitä nyt joka kerta tarvitse mennä katsomaan, kun liput kuitenkin maksavat melkoisesti ja valoisa kesäyö ei varmaan edes tekisi valoshowsta yhtä vaikuttavaa kuin areenatiloissa. Lippuaikeita toppuutteli sekin, että herrani oli matkoilla tämän viikonlopun ja olisin joutunut mennä katsomaan konserttia yksin.

Mutta mitä lähemmäs keikkapäivä tuli, sitä enemmän Muse-polte kasvoi sisälläni. Lehdissä tuntui olevan paljastuksia showsta, radiossa soitettiin bändin parhaimmistoa ja katukuvassa näkyi ulkomainontaa.

Lauantai koitti ja sää oli mitä helteisin jo aamusta alkaen, eikä sadetta ollut tiedossa illallekaan. Niinpä päätin kurkata Huuto.nettiin. Sieltähän löytyi myytäviä lippuja vaikka kuinka paljon. Hetken epäilin, että ovatko liput aitoja, mutta pyh. Nyt elin ”vaarallisesti” ja tein tarjouksen yhdestä myytävästä kohteesta.

Pari tuntia jännäilin, mutta kukaan muu ei korottanut hintaa, joten lippu napsahti minulle! Ai että ilostutti! Varsinkin kun maksoin pääsystä melkein puolet vähemmän kuin oikealla lippuluukulla. Ystävällinen myyjä toimitti lipun vielä läheiselle huoltsikalle.

Niinpä illan tullen lähdin stadionille itsekseni 25.000 muun katsojan sekaan. Eli ihan yksin en ollut. Niin ja tietenkin istumapaikkani oli kahden keski-ikäisen pariskunnan välissä. Se onkin sitten asia erikseen ja avaudun siitä tuonnempana.

Paikkani ei ollut ihan parhaalla sijainnilla, sillä A-katsomon yläpuolella oleva kattolippa oli niin matalalla, että se hieman rajoitti näkyvyyttä lavalle. Jatkossa ei kannata ainakaan ihan A-katsomon yläriviltä lippuja hankkia. Mutta näköhaasteet eivät haitanneet! Keikka oli niin hyvä ja parin biisin jälkeen siirryin muutaman energisen tyypin mallia noudattaen tyhjälle takariville laulamaan, tanssimaan ja taputtamaan. Oli ehkä kesän parhaita päätöksiä lähteä keikalle!

Toki kaksin kokeminen olisi ollut parempaa kuin sooloilu ja toivoin, että herrani olisi ollut vierellä. Mutta kyllä olisi harmittanut, jos olisin tyytynyt lukemaan Facebookista tuttujen keikkahehkutuksia. Viime hetken lippushoppailukin oli niin positiivinen kokemus, että saatanpa tehdä toistekin saman tempun.

No mikä siinä Musessa nyt sitten on niin ihmeellistä? Noh. Ennen kaikkea bändin soittotaito on niin huippuun viritettyä. Livetilanteissakin soitto ja laulu osuu tarkalleen oikealle nuotille (ainakin omissa korvissani). Biisit ovat älykkäitä ja jollain tapaa hypnoottisia, ja niistä saa energiapiikin. Aikoinaan opinnäytetyötä tehdessäni laitoin Musen soimaan korviin, kun halusin päästä hyvään kirjoitusflowhun. Niin ja ei Musen karismassa ole mitään moitittavaa ja menestyksestä huolimatta bändi arvostaa yleisöään. Toivottavasti nämä herrat soittavat vielä, kun ovat Rollareiden iässä.

Päättäkäämme tämä kertomus yhteen lemppariini Muselta eli Starlightiin.

Pitkät yöunet versus kulttuuririennot

Viikonlopun aamuihin kuuluu rutiininomaisesti pari kuppia kahvia ja Hesarin tavaaminen kannesta kanteen. Eilen silmäni pysähtyivät kulttuurisivuilla toimituksen suositukseen.

Samae Koskisen musiikki on aina uponnut mun makuun ja nyt olisi herran keikka Korjaamolla. Keikkakalenterin mukaan Helsingissä ei muita keikkoja ole lähiaikoina, joten nyt olisi toimittava, jos Samaen ja Korvalääke-bändin livemusisointia tahtoo kuulla.

Keikoilla käyminen on yhdenlaista sielunhoitoa. Arvostan suuresti ihmisiä, jotka osaa soittaa jotain soitinta taitavasti ja tuun hyvin onnelliseksi, kun saan kuulla tällaista livenä. Se uppoaa luihin ja ytimiin. Kortin kääntöpuolena vaan on, että yleensä keikat alkaa niin myöhään, että pari tuntia yöunista jää suosiolla kerryttämättä. Enten tenten, kulttuuri vai lepo?

Sattumoisin meidän vakkari Korjaamo-keikkakaverilla oli myös vapaa-ilta, joten illan suunnitelma oli oikeastaan sillä viimeistelty. Me mennään keikalle. Korjaamo on ehkäpä mun lempikeikkapaikka, sillä ratikkavanhukset tuovat vaunusaliin erityisen tunnelman.

Keikan aloitusaika oli vasta yhdeltätoista, eikä baarissa aloittelu vedä pahemmin puoleensa, joten päätimme käydä elokuvissa alkuillasta. Leffavalintana oli kepeä Vuoden se kestää. Elokuva antoi odottaa trailerin perusteella enemmän, mutta loppujen lopuksi oli selvästi ohuempi verrattuna vaikka Rakkautta vain-leffaan, joka on mielestäni erittäin onnistunut brittiläinen romanttinen komedia. Naurua ei kuitenkaan tarvinnut tässäkään leffassa säästellä.

Mutta back to Korjaamo. Tykkään hirmuisesti Samaen tarinankerronta taidosta. Toisaalta se vaatii myös keskittymistä kuuntelemiseen, että pysyy kärryillä. Uudelta levyltä mun ehdoton suosikki on keväisen kevyt Spoonriver. Ai että mitä rakastumisen huumaa koko biisi on täynnä. Olen helposti innostuvaa sorttia ja tämä biisi toimii itselleni iloisuuspiikkinä.

Jos rakastumisen alkuhuumasta luonnollinen siirtymä onkin kurkkaus vakiintuneeseen parisuhteeseen. Mä niin tykkään tästä videosta ja biisistä sen pelkistetyn ja totuudenmukaisen tunnelman vuoksi. Tämä on todellista romantiikkaa!

Vaikka takana oli kevään raskain työviikko ja ne pitkät yöunet olisi tullut tarpeeseen, niin oon silti iloinen, että uhrattiin pari unituntia kulttuurille. Musiikilla on voimaannuttava vaikutus. Ja kuten Samaekin sanoi, elämä kannattaa elää! Jos oikeasti tykkää livemusiikista, teatterista, näyttelyistä, niin eihän ole mitään järkeä asua Helsingissä, jos tätä tarjontaa ei käytä hyödykseen. Näin on marjat pihlajapuussa! Tämä kevät ja kesä olkoon kaikkien aikojen kulttuurikesä!


Jos joku on kovasti eri mieltä Samaen musiikista tai leffasta, niin muistetaan, että olen vain oman elämän kulttuurikriitikko.