Ystävyyskakku Hermanni kylässä

Sain työystävältäni Hermanni-kakkutaikinan juuren. En ollut aikaisemmin kuullutkaan koko kakusta, mutta totta kai tartuin kakkuhaasteeseen ja otin hoidokin luokseni kasvamaan.

Idea siis on, että kakun juurta hoidetaan sekoittamalla ja ruokkimalla aineksilla yli viikon. Loppuvaiheessa kakkutaikina jaetaan taas osiin, annetaan ystäville jatkettavaksi ja kymmenentenä päivänä siitä pyöräytetään kahvikakku.

Kupliva taikina

Taikinan kehkeytyminen perustuu luonnonmukaiseen hiivaprosessiin. Sokerista, maidosta ja jauhoista tehty juuri alkaa siis huoneenlämmössä käydä. Ja sitä ilmeisesti edesauttaa päivittäinen hämmentäminen. Taikinasta huolehtiminen oli kuin tamagotchin hoitaminen. Täytyy kyllä myöntää, että yhtenä päivänä taikinan sekoittaminen unohtui, mutta sekoittelin taikinaa senkin edestä seuraavana päivänä.

Oman kakkujuuren 10 päivän hoitojakson ajalle sattui viikonloppumatka anoppilaan Keski-Suomeen. Ei muuta kuin taikina kannelliseen kulhoon ja neljän tunnin ajomatka sai alkaa. Kyläilyn ajalle sattui myös taikinan jakaminen osiin. Onneksi paikalla oli herrani sisko ja pari muuta sukulaisnaista, joille sain pakattua juuret jatkojalostettavaksi. Ystävyyskakusta tuli myös sukukakku.

Taikinanjuuret valmiina uusiin koteihin

Eilen leivoin taikinasta kakun. Saamassani ohjeessa oli omena- ja banaanivaihtoehdot. Päädyin tekemään suklaa-banaanihermannin. Hyvää tuli, vaikka kaneli maistui kitalaessa yllättävän voimakkaana. Kakkuun tuli vain 2 teelusikkaa kanelia, mutta jatkossa laittaisin sitä vähemmän ja suklaata enemmän. Nyt kun Hermanni-kakku on saanut tekeytyä yön yli, maku on kypsempi kuin suoraan jäähtymisen jälkeen maistettuna.

Suklaa-banaanihermanni

Tämä Hermanni-testi oli hauska. Varsinkin kun kiikutin taikinaparkaa mukanani ympäri Suomen. Ja onhan taustalla kaunis ajatus, että Hermanni-ystävyyskakku yhdistää ihmisiä.

Sain käsiini Ruokalan ohjeen ja sen päiväkohtainen ohjeistus löytyy täältä.

Hyvinvointia kera ystävien

Tammikuussa saatiin sovittua kahden pitkäaikaisen ystävän kanssa, että vietetään hyvinvointi-viikonloppu. Ajatus lähti siitä, että ilman kasvokkain oloa jää niin paljon asioita puimatta. Kaikille sopivan viikonlopun löytämiseen meni monta kuukautta, mutta odotus kannatti.

Mitä me sitten tehtiin? Lähinnä tietenkin rupateltiin ja parannettiin roppakaupalla maailmaa, mutta sen lisäksi oikeasti otettiin mukaan hyvinvointia edistäviä juttuja. Perjantaina tehtiin maukas kana-halloumi-wokki. Kevyttä apetta, mutta ei liian. Tämän jälkeen parkkeerattiin viinilasien kanssa Voice of Finlandin äärelle ja upotettiin koivet jalkakylpyyn. Ai että oli näppärää, kun ihan kotikonstein sai talven kovettumat kantapäistä pois.

Lauantai aloitettiin astangajooga-tunnilla, jonka jälkeen olikin jo vuoro kevyen kenttälounaan. Näillä eväillä jaksoi hyvin siirtyä shoppailemaan kylille. Kauppojen sulkeuduttua suunnattiin yhteen tämän hetken lempiravintolaani Krog Madameen. Lampaan potka Osso Bucco-tyyliin on niin hyvää!

Ja koska kaupungin valot ei jostain syystä näin 30+ -iällä enää innosta, tulimme lasilliselle kotiin ja laitoimme pyörimään Kauniiden ja rohkeiden Parhaat häät –dvd:n... Voi apua!

Konsepti oli niin toimiva, että lähes sama setti tuli toteutettua siskojen (=elämän ystävien) kanssa pari viikkoa myöhemmin, kun oli meidän perinteisen siskoviikonlopun vuoro.

Onneksi nämä teemaviikonloput saatiin aikaiseksi. Sydänystäviltä kun oikeasti saa voimaa pysyä pystyssä silloin, kun omat jalat alkaa hapottaa. Ja siitä kiittäminen on tärkeä näin ystävänpäiväviikolla! Sitä kun ei koskaan tiedä, milloin omaan elämään tulee särö ja iso paha mieli. Silloin tuntee, että joku pitää kädestä, vaikka tätä ei olisikaan vieressä.

Ei siis muuta kuin hilirimpsis ja hyvää ystävänpäivää!

Kaikkien aikojen joogasyksy

Onni on lyhyt matka harrastuspaikalle. Siksi oon niin iloissani siitä, että lähellemme avattiin kesän jälkeen uusi joogasali.

On ihan eri asia tehdä nopea päätös lähteä joogaamaan vartti ennen tunnin alkua kuin suunnitella tavaroiden pakkaamiset ja julkisilla liikkumiset pitkästi ennen joogan ensimmäisiä hengityksiä. Tietenkin oon aina viime tingassa paikalla, mutta saan ainakin hyvän alkulämmön, kun suhaan mummopyörälläni täysillä viiden minuutin pikaspinningin.

Joogailuihini tuli vuoden tauko, kun työpaikan tarjoaman tunnin ohjaaja vaihtui heikompaan. Kyllä sielu kiitti ja paikat rasahtelivat paikoilleen, kun ensimmäisiä kertoja tauon jälkeen taivuin asanoihin eli erinäisiin jooga-asentoihin. Ja mikä parasta, ohjaajat ovat taitavia ja tulevat korjaamaan, jos oikeaoppinen asento on hakusessa.

Nyt oon käynyt kolmisen kertaa viikossa lähinnä astanga-tunneilla. Oon kokeillut myös dynaamista hathajoogaa, tavis-hathaa, yinjoogaa. Astanga on silti mun lemppari. Paikka siis on Moola ja heidän sivuillaan astangasta sanotaan myös näin: ”Astangajoogaharjoitus vie kohti vahvempaa kehoa, terveellisempiä elämäntapoja ja tasapainoisempaa elämää.” Ja tämän oon havainnut omalla kohdallani jo nyt.

Astangajoogan taustalla on melkoinen filosofia. Sitä ei tunneilla juurikaan käydä läpi, mutta taustalla se tietenkin vaikuttaa. Kun liikkeet yhdistetään erinäisiin sääntöihin/ohjeisiin, niin lopputuloksena on itselleen ja muille parempi minä.

Joogainnostuksestani ovat saaneet osansa myös herrani sekä pari ystävää, jotka ystävämielisesti kehotin osallistumaan astangan peruskurssille kokeilemaan rauhassa, miten systeemi toimii ja mikä hommassa ylipäätään on kyse. Nämä kolme eivät olleet aiemmin joogaa kokeilleet ja enemmistöllä taisi olla mielikuva, että he eivät taivu mihinkään suuntaan ja koko homma on varmasti ihme hippeilyä.

Ja kuinkas sitten kävikään? Nyt kahdella on ostettuna kymppikortti Moolaan ja kolmaskin olisi varmasti ostanut, jos ei asuisi kahden tunnin päässä salista. He yllättyivät astangan fyysisyydestä, vaikka liikkeet tehdäänkin rauhallisesti hengityksen tahdissa. Joskus siis kannattaa kyseenalaistaa ennakkoluulot ja lähteä rohkeasti kokeilemaan uutta sinne kuuluisalle epämukavuusalueelle. Sitä voi vaikka löytää uusia ulottuvuuksia kehosta ja saada hyvän olon.

No worries -australialaiset

Kahden viikon matkamme Australiaan oli huikea! Reissu oli yhtä kohokohtien sumaa.

Ihastuin Sydneyn ilmapiiriin välittömästi. Ensin toki oli pää pyörällä siitä, että missä paikassa ollaan. Kaikki tuntui olevan New Yorkin ja Lontoon sekoitusta. Parin tunnin päässä Sydneystä kävimme Blue Mountainsin korkeanpaikanleirillä. Ilma oli siellä niin raikasta, koska olimme niin korkeilla kivillä ja alhaalta laaksosta nousi eukalyptuspuiden aromit. Hunter Valleyssa kiertelimme viinitiloilla, mutta yövyimme kuitenkin oluttilalla. Harmi vaan, että useat viini-/olutvalmistajat myyvät tuotteitaan vain tilalta. Tuhannen kilometrin ajoreittimme varrella oli huimaavan upeita rantoja, karjamaalaismaisemia, mutkittelevia rantareittejä…

Vietimme ajan koko loman Ausseissa asuvien ystäviemme seurassa ja toisen viikon yövyimme heidän kotonaan. Paikalliset oppaat kyllä kruunasivat matkamme, koska ei tarvinnut selvittää itse, mistä saa parhaat Flat white-kaffit, missä on ihmeellisiä luonnonmuodostumia, mikä on paras paikka katsoa auringonlaskua, missä on ilmaista rantajoogaa, mikä on paras Jurassic Park-henkinen sademetsä, missä kannattaa heittäytyä Tyynen valtameren aaltojen heiteltäväksi jne.

Yksi odotetuimmistani jutuista oli päivä Currumbinin villieläinpuistoon, missä oli pelkästään australialaisia elukoita. Hurjaa Crocodile Dundeeta musta ei kuitenkaan kuoriutunut. Sen verran maanisilta isot krokotiilit ja haikalat näyttivät. Pitäydyn siis pörröisemmissä eläimissä. Ja nyt on yksi haaveista toteutettu. Pidin nimittäin koalaa sylissä!!! Oon ollut jo koalafani jo pidemmän aikaa, mutta nyt se fanitus lähti vielä pahemmin käsistä. Olisin halunnut ostaa puiston myymälästä kaikki koalatuotteet. Myös koalanenän.

Takaisin Suomessa meiltä on kyselty, mikä paikassa oli parasta. Ehdottomasti mahtavinta oli itse australialaiset. Ihmiset olivat hyvällä tuulella, he hymyilivät, tulivat spontaanisti juttelemaan ja selkeästi nauttivat päivistä antaumuksella.

Tietenkin muissa maissakin tullaan kysymään, että how are you doing, mutta australialaiset tekivät sen niin paljon läsnä olevammin. Aivan kuin he oikeasti olisivat välittäneet vastauksestani.

Jäin miettimään, että miksi he ovat kiinnostuneita muiden ihmisten kohtaamisesta tai ylipäätään välittävät siitä, millainen mielikuva minulle toisella puolella maapalloa asuvalle jää kohtaamisesta. Mutta sehän se juttu on. Koskaan ei tiedä, jääkö vieraan kohtaaminen ainoaksi kerraksi, joten miksi siitä ei tekisi lämmintunnelmaista.

Ihmisten asenne muistutti jollain tapaa Välimeren kansalaisten asennetta, mutta ote ei kuitenkaan ollut niin löysä tai ”manjana - tehdään huomenna” –tyyppinen. Asiat hoidetaan, mutta ei stressata niitä. No worries!

Tuota rennon mutkatonta elämään suhtautumista kun saisi pidettyä omassa elämisessäkin, niin kyllä olisi arki paljon stressittömämpää ja takakireys pois.

Yritän myös ammentaa koalien elämäntavasta parhaita paloja omaan eloon: Nuku riittävästi, hereillä ollessa ole suloinen muille ja syö riittävästi vihreää!

Koalat nukkuvat vuorokaudessa noin 20 tuntia.