Murinasta murteeseen

Tarina lähtee liikkeelle työpaikkani kuntosalilta, jota kaikki talon työntekijät voivat käyttää. Jokaisella on oma tapa treenata, mutta joidenkin tyyli ravistelee mun mielenrauhaa. Jotkut nimittäin liikehtivät verkkaisesti crosstrainerin päällä lukien samalla lifestyle-lehtiä hikeä peläten. Ja jotkut puolestaan viettävät aikaa juttelemalla kovaan ääneen muiden kanssa palauttelujen aikana.

Eräs herra erityisesti on kiinnittänyt huomioni negatiivisessa mielessä. Hän nimittäin puhuu puhelimeen useampaan otteeseen treeninsä aikana. Ei salille tulla puhumahan, vaan hikoolemahan niinku oltaas saunas!

En tietenkään ollut asiasta henkilölle maininnut, ennen kuin kyseinen henkilö saapui samoihin after work -kekkereihin taannoin. Pienessä nousukiidossa en voinut hillitä itseäni kun esittäydyimme, vaan nimien vaihdoin jälkeen pamautin mielipiteeni muka äreänä hänen salilla patsastelustaan. Tietenkin pokkani petti heti tämän jälkeen ja palautteen vastaanottajakin hoksasi, että huumorilla mennään.

”Eikun mun on pitää soittaa personal trainerille varmistaakseni, että pitikö mun tehdä 11 vai 12 toistoa”. Loistava paikkaus! En nyt muista/osaa kertoa tasan tarkkaan miten hän sanansa muotoili, mutta puheesta paistoi vahvasti jokin murre. Selvisi, että mies on Kuopion poikia.

Jostain syystä oon aina pitänyt savolaisten lupsakasta luonteesta ja tälläkin kertaa jouduin taipumaan. Kaikki salilla tapahtuneet ärtymiset unohtui siinä samassa, kun puhe meni viäntämiseen ja kiäntämiseen. Ihminen on rehellinen, kun se antaa alkuperäisen puhetavan kuulua nuotissaan. Ja muutenkin murteet ovat kiehtovia.

Niinpä joudunkin katsomaan itseäni peiliin. Oon asunut Helsingissä seitsemän vuotta ja olen kuvitellut, että Etelä-Pohjanmaa kuuluu edelleen puheessani. Viikonloppuna seurueeseemme liittyi henkilö, jota en ollut aiemmin tavannut. Illan myöhäistunneilla hän alkoi arvuutella, mistä kukin on kotoisin puhetavan perusteella. Omalla kohdallani hän ei osannut veikata oikein mitään. Mitä ihmettä? Ilmeisesti perjantaina puheessani ei ole kuulunut leviää puhetta lainkaan tai sitten vaan olen vahingossa valinnut kielivalikosta yleiskielen asetuksiini.

Harmitti kuitenkin niin, että melkein meni ilta pilalle siinä. Helkkari! Omasta mielestäni kun murteeni paljastuu sanoistani varsinkin, kun innostun. No ainakin pohjalainen suoruus on jossain määrin säilynyt jo ihan tätä salipatsastelu -palautetta ajatellen. Ai niin, haluatteko tietää mitä tapahtui, kun olin niiden after work -juhlien jälkeen ensimmäistä kertaa Kuopion pojan kanssa yhtä aikaa salilla? Noh, meni noin kymmenen minuuttia ja herran puhelin pärähti soimaan. Hohohooo! Nyt kuitenkin tunnemme jo paremmin, joten pystyin huikkaamaan pilke silmä kulmassa ”puhelin pukuhuoneeseen ja hikeä pintaan!” Ja taas naurettiin.

Kansallisromanttista kesälomailua

Nykyään ilmeisesti täytyisi aina lähteä lomalle ulkomaanmatkalle. Ainakin se on pääteltävissä työmaan small talk-kestokysymyksestä ”onko mitään matkoja tiedossa lomalla?”. Eipä siinä, matkalle on kutkuttavan ihanaa lähteä, mutta aina ei tarvitse lähteä merien taa kalastelemaan lomakokemuksia.

Suuntasin omalla ensimmäisellä lomapätkälläni synnyinkulmille Lakeuksille ja voi pojat siellä oli tunnelmaa.

Esimerkiksi mummopyöräily on aivan mahtavaa! Kuinka vapauttavaa onkaan polkea hiekkateillä vaihteettomalla mummopyörällä peltojen keskellä. Aurinko häikäisi taivaalla, hiukset hulmusivat putkella, eikä ketään näkynyt ihmettelemässä, kun lauloin samalla Katri Helenan Vasten auringon siltaa volyymia säästelemättä. Ja hyvin huvittavaa on myös se, kun alamäen jälkeen alkaa jälleen polkea, mutta rattaat eivät vielä otakaan vastaan ja jalat vispaavat tyhjää.

Lomani aikana sisarenlapset olivat mummolassaan hoidossa ja jotenkin leikkipuuhat delegoitiin mulle. Mutta mukavaahan se vain oli taantua parikymmentä vuotta nuoremmaksi. Olin ihan unohtanut, kuinka jännää oli lymytä piilossa. Tai ehtikö käydä polkaisemassa kymmenen tikkua laudalta ennen kuin etsijä näkee mut. En ehtinyt.

Löysin myös takavuosien hittilelun eli Koosh-pallot ja niille tarkoitetut trikoomailat. Kuka muistaa tv-mainoksen laulun ”Koosh on hauskuus uus?” Harmi, etten hoksannut ottaa kuvaa niistä. Tiedättekö muuten mikä on maatalon sulkapallohalli? No tietenkin heinälato. Ei paljon sateet häirinneet pelailuja, kun palloteltiin korkeakattoisessa ulkorakennuksessa. Sulkapallo saattoi tosin päätyä pyramidin kokoisen halkopinon huipulle.

Kesäistä hyötyliikkumista tuli tehtyä myös sahan kahvassa. Menin möläyttämään ystävien mökillä vieraillessamme, että halkohommat ovat mielestäni kansallisromanttisia. Siinä samassa sain luvan tarttua sahaan ja tehdä ojentajatreeniä puukasan äärellä.

Ulkona mulla vaan ei ole kesäisin aina kovin kivaa. Ihoni nimittäin on kovin herkkä ja hyttysten pysähdys ihollani saa aikaan komeat patit. Vaikka myrkyt ja karkotesavut olisivatkin huolehdittuina, niin silti aina joku inisijä käy verottamassa verivarantojani. Onneksi allergialääkkeet hillitsevät raapimista. Silti tänä vuonna uusi oire hyttysten puremien ympärillä on ollut mustelmat. Melkoista pommitusta siis! Mieluummin vetäydynkin ulkoa sisätiloihin ja keksin auringonpalvomisen sijasta jotain muuta tekemistä esim. leipomista ja syömistä.

Ja voi että! Uudet perunat! Kuinka hyvää voi ollakaan vastasyntyneet potaatit ja voinokare kera tillin. Ähky oli monta kertaa lähellä.

Synnyinkodissani eli kotona-kotona, kuten tapaan sanoa, leivon yleensä kanelipullaa. Sitä voisin oikeastaan sanoa yhdeksi harrastuksekseni. Se on niin rentouttavaa, koska ei siinä voi liikaa hötkyillä. Taikinalle on annettava aikansa nousta ja vielä toistamiseen muotoon pyöräytettynä. Äitini monitoimikone on suoraan 60-luvulta ja vetää vaikka kahden maitolitran pullataikinan. Siksi kerralla tuleekin pyöräytettyä pullapussit koko lähisuvulle.

Ja lopuksi vielä tahtoisin sanoa, että se on ihan ok, jos syö putkeen kolme grillimakkaraa. Ensimmäistä ei ehdi kunnolla maistaa, toisen kohdalla pääsee jo makuun ja kolmannesta ehtii jo rauhassa nauttia.

Kansallisromanttista loppukesää meille kaikille!