Uusi ura kotona – ajatuksia äitiysloman soolo-osuudesta

Tässä syksyn aikana vatsani on päässyt pyöristymään yhden pienen ihmisen verran ja meidän perheen kolmannen persoonan arvioitu saapumisaika onkin jo parin viikon kuluttua.

Nyt kun olen ollut kotona äiteelomalla kolmisen viikkoa, on tässä ollut hyvin uuteen tulevaan uraan kotona. Uusia titteleitä olen keksinyt itselleni liudan; Äitee, Mama, Kotihengetär, Lady of the House, Wannabe Bree van de Kamp, mitä näitä nyt on…

Viimeisimmän varsinaisen tienestini parissa ehdin puuhailla neljän vuoden verran ja pidin työstäni edelleen. Työmaalta poisjääminen oli omanlainen suruprosessi, vaikka paikkani jäikin sinne odottamaan comebackiä. Mutta onhan se nyt outoa, kun yhtäkkiä ei näe työpaikalta löytyneitä ystäviä enää päivittäin, hersyvät lounashetket vaihtuu yhden hengen lounaisiin puhumattakaan nyt kivoista työproggiksista. Mutta täytyy kyllä myöntää, että viimeisten viikkojen pitkien työpäivien ja seuraajan perehdyttämisurakan jälkeen oli huojentavaa lähteä töistä. Ihan kuin taakka olisi tipahtanut harteilta, kun työpaikan ovi sulkeutui takana.

Mitä nyt sitten oon päivisin tehnyt? Etukäteen en hirmuisesti ehtinyt ja jaksanut työpäivien jälkeen tehdä mitään vauvavalmisteluja. Joten ensimmäinen projekti oli pikkuvaatteiden pyykkäys ja silitys. Kyllä, mä silitin kaikki vaatteet, että ne olisi mahdollisimman pehmoisia tuoretta ihoa vasten.

Pyykkimuijailua riitti moneksi päiväksi, sillä äitiyspakkauksen vaatteiden lisäksi saatiin siskojen lasten vaatteita kassikaupalla. Mitään isompia vaatehankintoja ei siis ole tarvinnut tehdä, mutta en tietenkään ole voinut vastustaa muutamien minivaatteiden shoppaamista.

Ruokaa tulee tietenkin tehtyä paljon useammin kuin aiemmin, mutta se passaa, sillä tykkään kokkailla. Nyt kun voi puuhailla keittiössä ajan kanssa, eikä vaan sutaista nopsasti jotain pitkän työpäivän jälkeen, oon tehnyt useammin uuniruokia ja keittoja. Ja niitä oon syönyt sitten seuraavana päivänä lounaana.

Ja koska ruokaa tulee tehtyä päivittäin, on myös kaupassa käytävä tiheämpään. Ja kyllä kuulkaa ruokakauppojen hinnoissa on eroja. Oon nimittäin alkanut tutustua myös Lidlin valikoimaan ja jotenkin sen kaupan kassalla loppusumma on aina pienempi kuin Koossa ja Ässässä, vaikka kauppakassin sisältö on suurin piirtein sama. Täytyy tosin tehdä vielä tarkempaa hintavertailua.

Liikkumisellekin on löytynyt ihan erilailla aikaa, kun kävelylle voi lähteä vaikka heti aamupalan jälkeen ja joogamaton voi rullata auki silloin kun venyttelylle on tarvetta. Oon pyrkinyt liikkumaan jollain tapaa päivittäin sillä se kuitenkin edesauttaa tulevan synnytyskoettelemuksen sietämistä.

Tänä vuonna perinteisen sukujoulun sijasta vietetään joulunpyhät kaupungissa joko kahdestaan tai kolmestaan. Jouluihmisenä tämä on hippasen vaikea pala mulle, kun ei pääse äidin perinneherkkujen ääreen. Mutta toisaalta on upiaa päästä itse tekemään omanlaista joulua. Niinpä olemme jo hankkineet tehdasvalmisteisen kuusen ja se on viritettynä kaikkine palloineen olkkariin. Ja kyllä joulunajan menukin alkaa hiljalleen hahmottua päähän. Lisäksi mun jokajouluinen tapa on istua ja kirjoittaa joulutarina joulukalenterin malliin lähipiirille ja se kirjoitusprosessi vei oman aikansa jo marraskuun puolella.

Ja tietenkin oon hemmotellut itseäni. Oon käynyt spa-hoidossa, iltapäiväteellä, leffassa, treffannut kavereita, lukenut kirjaa sohvalla työmatkojen sijasta, herkutellut kahviloissa ja sitä rataa. Mutta näistä voikin ammentaa erikseen juttua tuonnempana.

Kun nyt vaan pystyisi pitämään itsensä erossa liiallisesta Candy Crashin pelaamisesta...

Kolikot taskunpohjalta kiertoon

Pyykkivuori pääsi taas salaa kasvamaan korkeuttaan. Epäilen jälleen vallatonta kotitonttuamme, joka on jo lahjakas levittämään epäjärjestystä asunnossamme.

Pyykkäämisen tarpeeseen havahdun yleensä vasta sitten, kun pyykkikorin kansi ei mene enää kiinni, vaan tipahtaa kolinalla lattialle. Niin kävi nytkin.

Sulloessani vaatteita koneeseen tarkistin tapani mukaan vaatteiden taskut. Vastaan tuli epämääräinen mytty kassakuitteja, muistilappuja, ponnareita ja pinnejä sekä yllättävän paljon pikkukolikoita.

Aloin miettiä, että meidän talouden asiat ilmeisesti ovat hyvin, kun vaihtorahaksi saadut kolikot ovat saaneet unohtua taskunpohjalle. Oli miten oli, yleensä tipautan irtorahat matkasäästöpossuun, mutta nyt päätin ohjata ne hyväntekeväisyyteen.

Viime viikkoina Facebookissa on jaettu tiheään 875grammaa-ryhmän päivityksiä, jossa seurataan reippaasti keskosena syntyneen tyttövauvan elämään sopeutumista. Ryhmän perustanut tytön isä laittoi käyntiin myös varainkeruun uutta keskoskaappia varten Lastenklinikan kummien kautta.

Niinpä minäkin kesken pyykkäyksen kirjauduin verkkopankkin ja siirsin pienen avustussumman yhdistykselle. Ja kun nyt löysin pienen hyväntekijän itsestäni, niin laitoin samalla parit eurot myös Uusilastensairaala 2017-yhdistykselle. Ainahan se on parempi, että myös keskoskaapin ulkopuolella on tilat kunnossa. Nykyinen lastensairaala kun meinaa homehtua käsiin.

Jos siis löydät taskunpohjalta, pöydänkulmalta tai lattialle tipahtaneita kolikoita, niin mieti, jos laittaisit ne eteenpäin apua kipeästi tarvitseville.

Avustuskohteita maailmassa toki riittää, eikä kaikkia voi mitenkään tukea. Mutta kolikko sinne, toinen tänne auttaa tilanteita kummasti.

Ai niin, se pyykkikone pitää laittaa myös käyntiin…