Kipin kapin Kiasmaan

Kiasmassa on tällä hetkellä nähtävissä muun muassa Marimekon kanssa yhdessä toteutettu Kimpassa- näyttely. Tarkoitus on ollut mennä sinne siitä lähtien, kun näyttely avattiin toukokuussa. Vaan jotenkin koko kesä vierähti ilman museovisiittejä. Tällä viikolla havahduin, että Kiasma menee ensi viikon jälkeen puoleksi vuodeksi remonttiin, joten päätimme tehdä lauantaista kulttuuripäivän.

Onneksi havahduin ajoissa. Kiasma ei pettänyt taaskaan. Marimekko-osuus olisi voinut olla laajempikin, mutta se sisälsi monta silmää miellyttävää helmeä. En nyt viitsi paljastaa kaikkea, mutta enpä ole aiemmin nähnyt Kirsti Paakkasta väreissä tai ihmetellyt koko seinän kokoista karkkiteosta.

Kiasman muissa kerroksissa oli Kiasma Hits-klassikoita, ja lopuksi vielä tutustuttiin Alfredo Jaarin kantaaottaviin teoksiin. ”Aika heviä shittiä” oli kommenttimme teokset nähtyämme.

Aiemmin päivällä kävimme myös Amos Andersonin museossa kurkkaamassa Tommi Toijan Mutatis Mutandis –saviukkonäytelyn. Toijan tunnetuin tämän hetken teos taitaa kuitenkin olla Kauppatorille sijoitettu Bad Bad Boy, joka siis on monimetrinen saviukkeli, joka pissii mereen.

Vaikka kävimmekin kahdessa eri museossa saman päivän aikana, niin hinnoille tämä kulttuuripäivä ei tullut. Toijan näyttelyyn sattui olemaan OP-Pohjolan sponssaama ilmaispäivä. Kiasmaan pääsi Marimekon kanta-asiakaskortilla kaksi yhden hinnalla. Kiasmaan pääsee samalla tarjouksella myös Veikkaus-kortilla keskiviikkoisin, ja kuukauden ensimmäisenä perjantaina sinne on vapaa pääsy klo 16-20.

Presto – pastafanin uusi lempi-italialainen

Olen löytänyt uuden lempparin italialaisten ravintoloiden joukosta. Tämä ihastus on menossa jo pakkomielteen puolelle. Vai onko normaalia käydä kolme kertaa samassa ravintolassa viikon sisällä?

Helsinkiin avattiin Etelä-Espalle Presto-niminen ravinteli jo kevättalvella, mutta itse löysin sinne tieni työkaverin seurassa vasta tänä kesänä. Ja se oli rakkautta ensimaistamalla.

Ensimmäisestä käynnistä muodostui pizzalounas. Tarjoilija kertoi niin houkuttelevasti, kuinka pizzataikina tehdään talossa itse, leivotaan roomalaiseen tapaan hieman paksummaksi ja kulmikkaaksi sekä paistetaan meheväksi kiviuunissa. Juustopizza oli ihana, mutta silti kaihoisin katsein seurasin, kun viereisiin pöytiin kannettiin täydellisen näköisiä pasta carbonaroja.

Toinen käynti ajoittui lauantaipäivälle mieheni kanssa. Alkuun otimme Hugo-drinksut (toimii myös virgininä) ja alkunälkä taitettiin pehmeällä foccacialla.

Tällä kertaa en päästänyt carbonaraa karkuun, vaan tilasin sen niin isona annoksena kuin vain sai. Jokainen haarukallinen oli niin maukasta, että ihan itku meinasi päästä, kun viimeiset spagetit suuhuni vein. Herrani puolestaan otti Arrabiata-pastan. Sekin oli hyvää, mutta ei mitään kotikeittiötä ihmeellisempää.

Jälkkäriksi otimme limesorbetit ja apua! Varokaa sitä! Me ei millään tapaa voida suositella sitä. Sorbetti oli niin ärpäkän kirpeää, että edes mieheni, joka vetää sitruunamehua raakana, ei pystynyt syömään annospalloa kokonaan. En tiedä oliko kokilla mennyt sorbettimassaan vahingossa tupla- tai triplamäärä limeä, mutta sitä vaan ei pystynyt millään syömään.



Kolmas visiitti tapahtui jo seuraavalla viikolla, kun kävimme ystäväpariskunnan kanssa vielä kevyellä iltapalalla Prestossa. Pojat ottivat mozzarellasalaatit, minä tryffelirisoton ja ystäväiseni jättikatkarapu-pastan. Ja jälleen kaikki annokset olivat huumaavan hyviä. Näistä annoksista ei ole kuvia, kun näköjään ahmatilla oli kiire syödä…

Jokaisella kerralla ollaan menty ilman pöytävarausta, mutta lauantain käynnillä paikka tuli heti saapumisemme jälkeen täyteen. Ja vaikka tässä nyt hehkutankin ruokia lautaselta taivaaseen, niin ihan omalla rahalla on joka kerta sapuskat maksettu, eikä kyseessä ole sponsoroituja keikkoja.

Erityistä Prestossa on mozzarellabaari, josta löytyy perus-Valiota harvinaisempia mozzarellamakuja. Lisäksi ravintolassa on kauppa, josta voi hankkia aineksia mukaan kotikokkailuja ajatellen. Keliaakikoille tiedoksi, että Preston pastat ja pizzat saa myös gluteenittomina.

Kaikille tuleville viikonloppu-vieraillemme tiedoksi, että teidät roudataan varmasti Prestoon syömään ensi kerralla kun tulette.

Mukavuusalueen ulkopuolelle SUP-laudalla

Monien muiden tapaan myös minä koitin SUP-lautailua. Laji tuntuu ihastuttavan ja keräävän uusia lajinkokeilijoita. Itse kuitenkin olin enemmänkin kauhuissani, kun lauta työnnettiin merelle.

Kesän trendilajiksi noussut suppailu (Stand Up Paddling) tarkoittaa siis sitä, että surffilaudan kaltaisella laudalla lähdetään melomaan seisaaltaan laineille. Meidän ryhmä varasi alkeiskurssin TwentyKnotsilta. Sessio kesti 2 tuntia ja maksoi 40 euroa per pää. Meidän porukassa taisi olla 12 henkilöä. Tämän ohjatun tutustumisen lisäksi kaikki saivat yhden tunnin lautavuokran kaupanpäälle.

Lyhyen kuivaperehdytyksen jälkeen napattiin yllättävän painavat laudat kainaloon ja laskettiin ne vesille. Aluksi onneksi suppailuun sai totutella polviltaan, mutta melko nopeasti oli jaloille nousun vuoro. Oh dear sitä jalkojen tärinää. Tuuli oli tyyni sinä iltapäivänä, mutta silti pienikin aallokko sai tasapainon sheikkaamaan.

Olen siis itse varsinainen maakrapu ja vesi on mulle hieman pelottava elementti. Peltojen keskellä kasvaneena kun pelkään syviä kohtia. Vettäkin voi mennä suuhun ja piilarit huuhtoutua silmistä. Hih! Perääntymistä en kuitenkaan pitänyt edes vaihtoehtona. Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön! Ja niin sitä lähdettiin kiertämään Kuusisaarta.

Kierros meni muuten hyvin, mutta yhden kerran törmäsin jonkun hienostotalon laituriin. Aallot painoivat niin voimakkaasti rantaa kohden, enkä millään saanut lautaa ajoissa kääntymään. Tilanne oli kuin Titanicista; koko ajan uskoin laudan kääntyvän, mutta niin se jäävuori vaan siihen kurssille ilmestyi. Onneksi toinen ohjaajista ilmestyi juuri törmäyshetkellä mun rinnalle ja saneli ohjeet mennä nopeasti polville.

Suppailulle kertyi matkaa 4-5 kilometriä. Sen jälkeen kyllä oli niin väsyneet lihat jaloissa ja käsissä. Kierroksen jälkeen tehtiin vielä venyttelyjä SUP-joogaohjaajan neuvoilla.

Näin jälkeenpäin olen todella ylpeä itsestäni, että uskalsin lähteä suppailemaan. Tämä oli todellinen retki epämukavuusalueelle. Vaikka tärisevät reidet aluksi keikutti lautaa, niin silti noin vaan kierrettiin Kuusisaari ja pahimman merenkäynnin jälkeen jo hymyilytti. Nyt oon vähän enemmän sinut veden kanssa.

Tässä vielä loppuun fiilistelykuva loppuvenyttelyistä. Kuva lainattu TwentyKnotsin Instagramista.



Niin ja pahoittelut blogihiljaisuudesta! Joskus vaan muut asiat menevät tärkeysjärjestyksessä edelle. ;)